Sunday, December 31, 2006

2007

Elellään vuoden 2006 viimeisiä tunteja. Varmaankin tulee viettyä tämä vuodenvaihde ihan rauhallisesti, luultavasti ihan samppapullokin avataan juhlan kunniaksi.

Kun nyt katselen viime vuoden kirjoitusta tällä samalla päivämäärällä, niin olen asettanut itselleni joitain tavoitteita vuodelle 2006.

Oma domain-nimi oli yksi niistä. Sitä ei tullut hankituksi, mutta toisaalta toisen blogini MSN Spacella olen valjastunut oman domainin alaisuuteen (dotnetfilter.com). Tämän blogin osoiterekisteröinti saa siis vielä odottaa, mutta se luultavasti muuttuu, kun saan tehtyä oman blogialustan näille molemmille blogeilleni (hostaus on jo hankittu).

Domain-nimen lisäksi tarkoitus oli olla aktiivisempi ja mahdollisesti tavata muita bloggareita. Toinen onnistui, toinen ei. Kommentointia olen harrastanut siinä määrin kuin se on ollut järkevää, mutta muita bloggareita en ole tavannut. Katsotaan, tuleeko tuohon muutosta ensi vuoden aikana.

Jotain uutta pitäisi kehittää tämänkin blogin jatkon kannalta. Tällaisia geneerisiä ja yleismaailmallisia blogejahan on varmaankin suurin osa (suomalaisistakin) blogeista ja silloin tulee miettineeksi, mitä lisäarvoa oma bloggaus tuo. Mutta ei pidä välittää muista. Pitää vain tehdä omaa juttua ja jos joku muu kiinnostuu tästä, niin hyvä niin.

Olisikohan nyt uudenvuoden lupauksien aika ...

1. Tukholman maraton
2. Oma webbisaitti tälle ja toiselle blogille
3. Painon pudotus -5kg

Noilla on hyvä edetä ja toivotaan, että en lipeä noista. Tuon viimeisen tavoittelu on jo itseasiassa lähtenyt käyntiin kuukausi sitten, joten se ei ehkä ole siinä mielessä uudenvuoden lupaus. Mutta joku noista toteutuu, se on aivan satavarma.

Saturday, December 30, 2006

Sairasta!

Voi jummijammi! Olen nyt kolmatta kertaa flunssassa kahden vuoden sisällä ja jokaisella kerralla sairastelu on osunut joko viikonloppuun tai juhlapyhään. Viimeksi sairaana olin juhannusaattona, sitä edellisen kerran sukulaisen tupareissa (juuri vain sen lauantai-illan) ja nyt tää päivä on kanssa kuumoteltu ja paleltu.

Ihme tsägä. Oon varmaan työnantajan unelma, kun osaan "ajoittaa" nää sairastumiset vapaa-ajalle. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että tämän fluun saan pois jo toivottavasti ennen ensi viikon Rukan reissua, joten siellä ei sitten tarvitse sairastella. Se kyllä harmittaisi paljon enemmän.

Missäs se nenäliina olikaan ...

Friday, December 29, 2006

Häiritsevä kokemus

Löysin eilen Kasan kautta linkin Google Videossa olevaan elokuvaan Threads (UK/USA, 1985). Se kertoo miten englantilainen teollisuuskaupunki Sheffield selviää ydiniskun jälkeen.

Hoh hoijaa, olipas synkkää katsottavaa. Alussa seurataan nuoren pariskunnan tulevaisuuden suunnittelua; häät ovat pian tiedossa ja asuntoakin remontoidaan, ensimmäinen lapsikin on jo tulevan vaimon vatsassa. Samaan aikaan näytetään jatkuvasti uutisvälähdyksiä Iranissa tapahtuvista sotilaallisista toimenpiteistä, jossa lopulta Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ajautuvat keskenään törmäyskurssille.

Jossain vaiheessa tilanne kiristyy siihen pisteeseen, että ydinaseet otetaan käyttöön ja parikin ydinlatausta räjähtää Sheffieldin yläpuolella. Onnekkaita ovat ne, jotka kuolevat välittömästi räjähdyksen ja sitä seuraavan shokkiaallon yhteydessä. Varsinainen synkkyys alkaakin vasta tämän jälkeen.

Yhteiskunta, jossa ei ole ruokaa, terveydenhuolto ei toimi, infrastruktuuri on tuhoutunut eikä puhdasta juomavettä ole saatavilla on ankea paikka. Viljasato on tuhoutunut monena vuotena ja kun vihdoinkin pimeys väistyy auringon edeltä, on ultraviolettisäteily niin suurta, että suurin osa ihmisistä kärsii kaihista. Kulkutaudit ovat yleisiä. Säteily tappaa hitaasti.

Tilanteen kehittymistä seurataan räjähdyksestä hieman yli kymmenen vuotta eteenpäin. Säännöllisesti ruutuun tulee faktaa miten tilanne on kehittynyt päivän, kahden, kolmen viikon, kuuden kuukauden tai kahden vuoden aikana ja minkälaisia vaikutuksia räjähdyksillä edelleen on. Miten pidemmälle aika kuluu, sitä enemmän toivoisi, että jotain positiivista ilmaantuisi. Mutta kun kaikki on tuhoutunut ja maaperä on pääasiassa radioaktiivista jätemaata, ei toivoa paremmasta huomisesta ole odotettavissa. Sitä on turha odottaa tämän elokuvan kuluessa.

Synkkä mutta tärkeä elokuva. Esimerkiksi AllMovie.com on antanut sille neljä tähteä viidestä ja IMDB:kin lähes kahdeksan tähteä (152 katsojaarviota).

Allmovie.com : Threads
IMDB: Threads
Wikipedia: Threads

Saturday, December 23, 2006

Juhannusta odotellessa

Eilen 22.12 oli talvipäivänseisaus, joka tarkoittaa sitä, että vuoden pimein hetki on nyt ohitettu ja mennään kohti kevättä ja kesää. Vaikka molemmat ovat vielä melko kaukana, on tuo rajapyykki tavallaan melko iso henkisesti. Siiis siinä mielessä, että tästä päivät alkavat hiljalleen pidentyä ja valoisan aika lisääntyä. Tuo alkaa näkymään ehkä vasta kuukauden päästä, mutta silti.

No, onhan tässä vielä talvikin läpikäymättä. Saattaa nippa nappa tulla tänne kaakkoonkin valkea joulu, ainakin viimeisten ennustusten mukaan. Ja onhan joskus 30 vuotta sitten tullut pysyvä lumi maahan vasta tammi/helmikuun vaihteessa, joten ei syytä huoleen.

Ja jos onkin joulu tulossa, niin mikä rauhoittaa myös mieltä näin hektisen syksyn jälkeen on puolentoista viikon mittainen loma eli töihin vasta 2.1.2007. Jos sitä sitten pari päivää jaksaisi toimistolla, niin sitten olisikin jo talven ensimmäisen laskettelureissun vuoro, kohteena Ruka :)

Mä taidan muutamaksi päiväksi vetäytyä näistä blogijutuista ja palata sorvin ääreen vasta perjantaina 29.12. Eli siiheksi tämä blogi hiljenee.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille !

Friday, December 22, 2006

Kalorit

Mä olen alkanut oikein urakalla syynäämään kaupasta ostamiani tuotteita, jotta selviäisi niiden kaloripitoisuudet.

Pari muutosta olen jo tehnyt. Ensinnäkin sokerin käytön olen lopettanut kokonaan työpaikalla. Elikkäs yhteen kahvikuppiin tuli aina laitettua sokeripala ja sen energiamäärä vastaa noin 8 kcalia. Sen olen korvannut makeutusaineella (0,3 kcalia). Toinen pommi oli hoksata mehujen "vaarallisuus". Olen vuosikausia juonut eri aterioilla omena- ja appelsiinimehua. Nehän vasta kaloripommeja ovatkin. Yksi lasillinen vastaa noin 90-100 kcalia ja noita juo tuollaisen kolmekin lasia päivässä, niin siitähän tulee jo noin 300kcalia. Tuohon vielä nuo sokerit (8kcal x 5 kuppia kahvia), niin aika hurjasta määrästä puhutaan päivätasolla. Vielä jääkaapissa olevat mehut juon pois, mutta jatkossa esim. Fun Light saa ajaa mehun virkaa. Se on itseasiassa hyvää sokerittomaksi, mutta lasillinen vastaa noin 2kcalia. Eli ero on huomattava. Pitääpä tutkia ruokapäiväkirjaa vielä lisää, "miinoja" löytyy varmaan enemmänkin.

Thursday, December 21, 2006

Vyötä kiristää

Olen nyt ollut kolmisen viikkoa uudistetulla ruokavaliolla ja vyönkin saa jo kireämmälle :)

Kolmen tunnin ruokailuvälit, runsaasti vihreää ruokavaliossa, kevyttä mutta täyttävää (kuitua ja proteiineja) ja karkit, pizzat ja muu roskaruoka vähemmälle. Siitä se lähtee. Ja tänään aloin taas kokkaamaan. Jospas tuonkin puolen saisi kuntoon samalla.

Tuesday, December 19, 2006

Elä klikkaa

Tärkeintä että et klikkaa (eli klikkasit kuitenkin).

Mielenkiintoinen käyttöliittymä ilman hiiren painikkeita. Vaatii tosin totuttelua.

- via Frank Arrigo-

Monday, December 18, 2006

Digg

Digg senkun vaan paranee vanhetessaan. Nyt mukana myös videot ja podcastit.

Sunday, December 17, 2006

United 93

Jokunen aika bloggasin leffasta nimeltä Lento 93 ja jäin odottelemaan Paul Greengrassin United 93:sta, joka kertoo samasta tapahtumasta eli 11.9.2001 tapahtuneista terroristihyökkäyksistä. Itseasiassa muistelen nähneeni tuon Greengrassin leffan jo aiemminkin videovuokraamossa, mutta en ollut siihen kiinnittänyt huomiota, kunnes olin lukenut sen arvostelut.

No, eilen sain sitten dvd:n vuokrattua ja katsoin sen viime yönä. Ja täytyy sanoa, etteivät arvostelut ole menneet ollenkaan metsään tämän filkan kohdalla. Kuten todettua, leffa kertoo terroristi-iskuista ja eristyisesti United Airlinesin lennosta 93, jonka ilmeinen tarkoitus oli iskeytyä Valkoiseen Taloon, mutta joka epäonnistui matkustajien noustua kapinaan kaappaajia vastaan.

Sanottakoon nyt alkuun, että leffa on erittäin taidokkaasti tehty ja yksi parhaimmista leffoista, joita olen nähnyt pitkään aikaan. Mutta toisaalta elokuva on synkkä ja masentavakin, eli itse en antaisi tätä esimerkiksi joululahjaksi.

Kuten leffa Flight 93, myös tämän elokuvan toimivuutta voisi epäillä, sillä tositapahtumiin perustuen lopputulos jo tiedetään. Muta Greengrass on rakentanut taidokkaasti syyskuisen aamun tapahtumat vajaaseen kahteen tuntiin.

Vaikka elokuvassa kerrotaan, miten matkustajat nousivat kapinaan, kertoo se myös taitavasti miten voimattomia lennonjohto ja armeija olivat tilanteen ollessa päällä. Ja tässä tulee mielestäni leffan toimivuus esiin eli tilannetta seurataan useasta eri näkökulmasta ja siitä, miten tilanne kehittyi kunkin kohdalla tuona aamuna. Toinen vahvuus on elokuvamaisuuden häivyttäminen. Itseasiassa koko ajan tuntuu, että seuraa dokumenttia, eli leffaa. Jotenkin tilanteen on saatu rakennettua siten, että tässä seurataan reaaliaikaista dokkaria, mutta ilmeisesti ohjaaja on juuri tähän pyrkinytkin. Kolmas pointti leffan toimivuuden kannalta oli roolitus. Ainakin minulle kaikki näyttelijät olivat tuntemattomia Slegdehammerin David Raschea lukuunottamatta, mutta hänkään ei suinkaan ollut pääosan esittäjä, kuten oikeastaan ei kukaan tässä leffassa. Jos tähän elokuvaan olisi tungettu esim. Bruce Willis tai joku muu iso tähti, olisi leffan uskottavuus mielestäni kärsinyt.

Loppuarvio: Loistava elokuva, yksi niitä harvoja, jotka katsoo kahteen kertaan vuokrausajan sisällä.

--EDIT--
Nyt on leffa ostettu omaksi.

Saturday, December 16, 2006

HornyManatee

Olemattoman saitin "lipsauttaminen" tv-lähetyksessä tarkoittaa NBC:n kohdalla sitä, että jos kyseinen osoite on vapaana, on se hankittava. Ja toisaalta voidaan aina spekuloida, oliko kyseessä siis vahinko vai tarkoin harkittu lausahdus.

Joka tapauksessa, saitti on alkanut elää omaa elämäänsä videoiden, t-paitojen ja animaatioiden muodossa. Toivottavasti NBC postaisi myös taustastoorin/videon siitä, mistä moinen saitti on saanut alkunsa.

Friday, December 15, 2006

Laittia

Kerrankin olen löytänyt Light-limsan, joka maistuu edes joltakin (lue:hyvältä). Kyseessä on Fanta Red Berries. Coca Cola Zeroon pettyneenä olen tyytyväisenä maiskutellut tuon punaisen juoman perään jo parin päivän ajan. Outoa, että maku on saatu noinkin hyväksi, jotenkin sokerinen jälkimaku, vaikka sokeria ei siis ole. Tätä olisi kannattanut rummuttaa ennemmin kuin onnetonta Zeroa (nollaa).

--EDIT--
Zeron kampanja kamahti Suomessa, ainakin osittain.

Thursday, December 14, 2006

Joululahjat

Mitä ihmettä sitä ostaisi kummilapsille ja ulkomailla asuvalle kaverille joululahjaksi ? Taisin taas jättää asiat hieman viimetippaan.

Kummilapsille ehkä nyt jotenkin saattaisi keksiä jotain, mutta ulkomaiselle kaverille se sitten on sitäkin hankalampaa. Tosiasiassa paketti ei enää jouluksi perille ehdi, mutta tämä ei ole kyllä ensimmäinen kerta. Ja jottei paineita kasattaisi liikaa, sain häneltä jo lahjapaketin, joten nyt on minun vuoro keksiä jotain. Luultavasti jotain suomalaista voisi ostaa, kuten tähänkin asti. Pitäisi nopeasti keksiä jotain, sillä aika loppuu kohta kesken.

Wednesday, December 13, 2006

Setti

Japanilainen masiina, jolla saa loihdittua epäterveellisen aamiaisen hetkessä.

-via Gizmodo-

Monday, December 11, 2006

Kuntotesti

Parisen viikkoa sitten tehdyn kuntotestin tulokset tulivat ja olivat kovin mieluista luettavaa. Hieman jo testaajakin asiasta mainitsi testin lopuksi, mutta vasta nyt siitä on mustaa valkoisella. Eniten ilahdutti läskin väheneminen vuoden takaisesta. Silloin rasvaprosentti oli 21,7, nyt se oli tippunut tasolle 14,4%. Lihasmassaakin on tullut lisää, joten höttö on korvautunut siis lihaksella.

Myös kuntopyörätesti oli ok. Urheilijatestauksella jaksoin pyörää polkea n. 17 minuuttia ja kaikenkaikkiaan päästiin tasolle hyvä (tästä eteenpäin seuraavat asteikot ovat hyvin hyvä ja erinomainen), mutta parannettavaa ensi vuotta ajatellen siis riittää :)

Kerrankin sykemittari antoi myös omassa mittauksessa arvon Very Good ja nyt kyllä itsestäkin tuntuu, että olen ihan kirjaimellisesti elämäni kunnossa. Toivoa vaan sopii, ettei vammautumisia tapahtuisi ennen Tukholman maratonia ja jos ilman tuollaisia selviää, niin aikaparannusta on lupa odottaa.

Hieman on alkanut kiinnostamaan myös duathlon ja triathlon, mutta niiden pariin mennään vasta joskus, jos kuntoa saadaan lisää. Löytyyhän noistakin kuntolijoille sarjoja, mutta ainakin itsellä tuo jälkimmäinen tyssää uimataidon ja sen kestävyyden puutteeseen. Mutta ei pidä vielä sen enempää spekuloida noiden suhteen, katsotaan niitä sitten myöhemmin.

Olen nyt jo toista viikkoa noudattanut suhtkoht terveellistä ruokavaliota, vaikka on sanottava, että pari lipsahdusta on jo tapahtanut. Mutta siltikin ateriavälin olen fiksannut maksimissaan kolmeen tuntiin ja lisännyt runsaasti erilaisen hedelmien ja muiden vihreiden määrää päivittäisessä valiossa, lisäksi myös proteiinin määrää olen kasvattanut. Uskonkin, että kun tuon ruokailun saan säädettyä täysin kohdalleen, niin kroppaan kiinteästi "integroitu juoksuvyö" saa kyytiä :)

Sunday, December 10, 2006

Joulukuusi

Kuusimetsälle siitä! Tai sitten lähimpään ruokakauppaan. Kalliimmaksi tää kuitenkin tulee eikä sokerihumalaltakaan voi välttyä.

-via Linko-

Friday, December 08, 2006

Aurinko laskee

Tämä mollukan lasku tapahtuu Marsin perspektiivistä.

Jopa Marsissa paistaa aurinko. Toista se on täällä maan päällä Suomen kohdalla, jossa oli tänään märkää ja pimeää koko päivän.

-via Digg-

Thursday, December 07, 2006

Upgrade Advisor

Jaa että Updgrade Advisorin mukaan mun kone toimisi parhaiten Windows Vista Businesilla ? Mua kyllä kiinnostaisi ennemmin tuo Ultimate-versio ja kyllä tuo Advisor olisi voinut minun mielestä kertoa, miksi tulokseksi tuli Business eikä Ultimate. Eihän tää minun koneeni ole viimeisintä huutoa, mutta "vain" vuoden vanha. Tai sitten Vista on vaan niin syöppö.

Wednesday, December 06, 2006

6.12

Onnea !

Itse aion juhlia hyvin tavanomaisesti: juoksulenkillä ja saunomisella. Saunan jälkeen saatan juoda pullon ykköskaljaa.

Hurjaa.

Monday, December 04, 2006

Ruokailut kuntoon

Tänään sitten alkoi minulla toivottavasti viimeinen ja lopullinen ruokavalion muutos ikinä. Olen nyt päättänyt, että ruokavalio pitää saada kuntoon, jotta tuo treenipuolikin siitä tehostuisi. Tarkoitus olisi tiputtaa sellainen 6-7 kiloa kesään mennessä ja pitää myös paino siellä. Olen jo yrittänyt totutella uuteen ruokailurytmiin eli välipaloja + varsinaisia aterioita kolmen tunnin väliin. Toivottavasti tämän remontin kautta alkaisi myös ruuanlaittointo löytyä uudelleen. Nimittäin terveellisten ruokien valmistus.

Täst se lähtee !

Sunday, December 03, 2006

Joulukuusi

Oma kuusta en aio hankkia, aioin tyytyä vain ikkunastani näkyvään seurankunnan koristelemaan kuuseen. Sehän ei tosin ole sama asia, mutta mitäs sitten. Tosin jotenkin fiilis on kolkko, kun maa on mustana. Vois jo lumetkin tulla, jotta pääsisi hieman edes joulufiilareihin. Ehkä nuo jouluvalotkin tuntuisi sitten edes joltain.

Saturday, December 02, 2006

Google Maps -hupailua

Kun aikaa riittää, niin sittenhän sitä voisi vaikka rakentaa jättimäisen Google Maps -markkerin. Mutta kuten eräs kommentoija sanoi, eikös se markkeri olisi pitänyt jättää naama ylöspäin, jotta sateliitit olisivat saaneet sen jossain vaiheessa kuvattua ?

-via Digg-