Sunday, July 31, 2005

Risiiniöljyn katku

Eilen pääsi fiilistelemään vanhojen aikojen tunnelmissa, sillä täällä Imatralla järjestettiin jo toistamiseen Muistojen Imatranajot -niminen tapahtuma. Aikoinaanhan täällä ajettiin katuradalla moottoripyörillä MM- ja EM-osakilpailuja ja tuota aikaa siis muisteltiin lauantaina. Ohjelma koostui eri vuosikymmenten starteista ja kohokohtana 15-kertainen maailmanmestari Ciacomo Agostini ajoi radan läpi pariin otteeseen, aluksi turva-auton takana, sitten muutaman kierroksen ilman autoa. Agolla oli allaan alkuperäinen Agustan peli. Aivan uskomatonta mikä ääni Agon masiinasta lähti ja heti tuli mieleen vanhat ajat. Tämän lisäksi vanha varikkoalue toimi nytkin pyörien säilytys- ja huoltoalueena ja yleisöllä oli tuonne pääsy 10 euron maksua vastaan.

Uskomatonta on myös se, miten hyvin ihmisten mielissä nuo vanhat ajat edelleen olivat. Järjestäjien mukaan tapahtumaa olisi ollut seuraamassa 20 000 ihmistä, joka on todella paljon. Kisaviikonloppuina 70-luvulla oli katsojia parhaimmillaan 60 000, joten siihen nähden väkimäärä oli kiitettävä. Itsekin seurailin kisoja 70- ja 80-luvuilla ja vaikka en suuremmin ratamoottoripyöräilystä välittänytkään (en nykyäänkään), niin Imatranajot olivat aina vuoden kohokohta. Kuten silloinkin, leijaili tuo riisiniöljyn tuoksu salakavalasti sieraimiin. Uskomatonta miten pienestä asiasta sitä hyvät muistot palaavatkaan mieliin.

Saturday, July 30, 2005

Pitkästyttävät postikortit

OK, pisteitä tulee retroilusta, mutta muuten täysin kauheita postikortteja. Pääosin Ruotsin kaupungeista, mutta mukaan on sattunut pari suomalaista korttiakin. Myönnettäköön, että 30 vuoden päästä nykykortitkin ovat aivan yhtä käsittämättömiä. Tai sitten joku diggaa niistä pelkän retroilun takia.

Friday, July 29, 2005

Ei päätä huimaa

Siis ei ainakaan saa huimata Burj Dubai Towerin rakentajilla. Dubaihin nimittäin nousee maailman korkein rakennus vuoden 2008 aikana. Korkeutta on vaatimattomasti 800 metriä ja osa tuosta saavutetaan "piikin" avulla, jota on käytetty monessa muussakin pilvenpiirtäjässä korkeuden aikaansaamiseksi.

Thursday, July 28, 2005

Discoveryn träkkäystä

Jos Discoveryn seuraaminen kiinostaa, niin Google Mapsin päälle on tehty sovellus, joka näyttää lähes reaaliajassa (minuutin päivitysvälillä) missä Discovery ja kansainvälinen avaruusasema sijaitsevat.

Kaivinkone

Heh, tästä tulee jotenkin mieleen se mainos jossa kaivinkone menee vahingossa väärään pihaan möyrimään ja kaivinkoneen kuljettaja sanoo hyvin ylimielisesti "No anteeks". Tässä ei kuitenkaan mitään vastaavanlaista vahinkoa pääse käymään, muuten ei pelkällä anteeksipyynnöllä selvittäisikään :)

Wednesday, July 27, 2005

Postimerkki bloggaajille

Harmi vaan, ettei tule pahemmin kirjeitä kirjoiteltua, tämä merkki sopisi nykytilanteeseen hyvin.

[via EvHead]

Todellinen kesäpäivä

Tiistaita voi kutsua todelliseksi kesäpäiväksi. Olin sukulaisten mökillä lähes koko päivän uiden, grillaten ja saunoen. Ja sääkin oli ihan OK. Tällaiset päivät jäävät mukavasti mieleen ja jää jo odottamaan milloin seuraavanlainen vastaava olisi tiedossa (toivottavasti elokuussa olisi vielä lämpimät ilmat). Tällaisina hetkinä sitä toivoisi, että itselläkin olisi kesämökki mutta ehkä mökkielämä onnistuu parhaiten kohdallani pieninä annoksina. Päivä Saimaalla saaressa oli yksi tämän kesän kohokohtia.

Tuesday, July 26, 2005

Spell with Flickr

Kirjoita tekstiboksiin sana ja Flickr etsii kannastaan kirjaimia vastaavat kuvat.

Monday, July 25, 2005

Konfabulator

Samin postauksen innoittamana ajattelin kokeilla itsekin tuota Konfabulatoria. Aika näppärä softa, tosin tässä tulee mieleen 90-luvun loppupuoli ja silloin paljon hypetetty Push-tekniikkaa (ja erityisesti Windows Active Desktop). Pitääpä tutkia hieman lisää miten hankalaa/helppoa noiden omien widgettien tekeminen on.

How do the make Legos?

Mielenkiintoisesti toteutettu animaatio videoklipeillä maustettuna siitä, miten Legoja tehdään.

Via Random Good Stuff

Sunday, July 24, 2005

Skype-status

Tuli asennettua Jyve-laajennus Skypeen ja näyttää toimivan tuo Skype-statuskin ihan OK. Eli tuolla "I Power Blogger" -kuvan alla oikeassa reunassa on kuva, joka näyttää olenko koneella vai en.

Virtual Earth

Microsoftin vastaus Google Earthille: MSN Virtual Earth. Ensisilmäyksellä ei yllä samalle tasolle kuin Google Earth, esim. katsellessani omaa kotiseutua (Imatra), on satelliittikuvien tarkkuus huomattavasti heikompi kuin Googlella. Parannettavaa siis vielä on.

Saturday, July 23, 2005

Lentomatkaajille ja lentokoneista kiinnostuneille

En tiedä mistä tää minun kiinnostus kumpuaa, mutta minua kiinostavat äärettömän paljon lentokoneet ja lentokentät. Näinpä ollen mulla on pari saittia yli muiden, joita käyn silloin tällöin katsomassa jos lentokuume yllättää:

Airliners.net:
-> Jättimäinen määrä lentokoneita valokuvina (tällä hetkellä yli 800.000 kuvaa).

FlightLevel350.com-> Samantyyppinen saitti kuin edellinenkin, joskin sisältää vain videoklippejä.

Ja vaikka ei niin noista koneista välittäisikään, niin ainainen mollaamisen kohde on lentokoneissa tarjoiltava ruoka. Tottahan lentokoneruuallekin täytyy olla oma saitti ja se on AirlineMeals.net. Todistettavasti lentokoneruokakin voi olla hyvää (poikkeustapauksissa).

Friday, July 22, 2005

Tukka pois

Joo, tänään tuli tehtyä tällanen moovi. Ihan kesän kunniaksi. Kokeiluhan tää vaan on, kun ei ole aikaisemmin tullut näin lyhyeksi sängeksi leikkautettuakaan (3 milliä). Mutta ei tää hullummalta näytä. Tosin säikäytin jo äitini tämän takia eikä työkaverini tunnistanut minua tänään, joten mitä siitä sitten voi päätellä :)

Skype-status näkyviin

Tää näyttäisi onnistuvan Jyven avulla eli esim. blogiin saa näkyviin oman Skype-statuksen erityisien Jyve-tagien avulla. Tätä pitää kokeilla tänne Bloggeriin jossain vaiheessa.

Google-hubaa

En jaksa lakata ihmettelemästä sitä kaikkea, mitä Googlen tuomien palveluiden yhteyteen ihmiset viitsivät rakentaa. Jo yksistään Googlen GMail, Google Earth/Maps/Moon ovat uskomattomia, mutta se, että ihmiset jaksavat jatkokehitellä näitä palveluja, on uskomatonta. Ja sanon uskomatonta täysin positiivisessa mielessä. Tällaisiin olen törmännyt viimeaikoina:

- XMailHardDrive -> käytä GMailin tarjoamaa sähköpostitilaa tiedostojen säilytykseen. Web-pohjainen käyttöliittymä, jonka avulla omalta koneelta voi upata tiedostoja suoraan GMailin 2 gigan tilaan (joka sekin on kasvamaan päin jossain vaiheessa). Vaatii GMail-tunnuksen toimiakseen

- Kuka asuu naapurissasi. Palvelu, jossa osoitteen antamalla näytetään saman kadun varrella asuvien henkilöiden tiedot. Toimii Google Mapsin päällä, mutta virallista nimeä palvelulle ole, voisiko esim. Google Neighbours olla sellainen ? ;)

- Google Maps + HotOrNot
Tietenkin Google Mapsia voi käyttää deittipalvelunakin.

Lisää löytyy osoitteesta http://www.gmailtools.com

Pienin Webbisaitti ikinä ?

Huh, varokaa silmienne puolesta: Guimp

Webin menneet muotivillitykset TOP-10

Yep, Mahir ja All Your Base Are Belong To Us, Hot or Not, Ellen Feiss ja Blogger olivat minulle tuttuja ennestään, mutta CNET listaa kuusi saittia lisää. Nostalgiaa, vaikka puhutaan vain muutaman vuoden takaisista asioista.

Moottoripyöräpäiväkirjat

Katsoin kyseisen leffan eilen ja olin positiivisesti yllättynyt. Olin kyllä lukenut joitain arvosteluita leffasta ja se oli saanut ihan kohtuulliset arviot, mutta silti leffa oli jäänyt minulta vuokraamon hyllyyn tusinaleffojen varjoon.
 
Lyhykäisyydessään kyse on Enrensto "Che" Guevaran ja hänen ystävänsä, Alberto Granadon reissusta läpi Etelä-Amerikan. Aluksi matkaa taitetaan moottoripyörällä, myöhemmin myös jalkaisin ja veneellä. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkupuolelle ja matkan aikana tapahtuu myös henkinen muutos. Che ja Alberto näkevät matkalla paljon vääryyttä ja tässä kylvetään maahan siemen erityisesti Che Guevaran historian osalta.
 
Paitsi että leffa on matkakuvaus, on se samalla myös inhimillinen ja läheinen. Vaikka Che onkin elokuvan avainosassa, niin tykkäsin enemmän Alberto Granadosta - supliikkimiehestä ja naisten-naurattajasta. Joka tapauksessa leffan on tämän vuoden yksi parhaimmista näkemistäni. Arvosanana nollasta viiden tähden asteikolla annan viisi tähteä.

Thursday, July 21, 2005

Bloggausta mailitse II

Aivan, postaus toimii, mutta postauksen fontti muuttuu samaksi, mikä mailiclientissakin. Eli pitää vääntää Verdanaksi nää, jotta tulee jotakuinkin samanlaista jälkeä kuin Webin kautta lisättynä.
 
Tää on kätevä ominaisuus, jota luultavammin alan hyödyntämään jatkossa yhä enemmän. Tosin vieläkään en ole löytänyt statistiikkaa liittyen blogissa vierailleiden määrään. Ei se varmaankaan ole kovin iso, mutta olisihan tuo mukava tietää missä mennään. Vai osaisikohan BlogShares auttaa ??

Bloggausta mailitse

Hmmm ... Nyt kun aloin tutkimaan tarkemmin Bloggerin ominaisuuksia, niin on myös mahdollista blogata mailitse. Kokeillaampa onko tästä mihinkään ...

Lontoossa jälleen levotonta

Lontoossa on evakuoitu kolme metroasemaa pienien räjähdysten takia. Lisäksi hämminkiä on ollut ainakin yhdessä linja-autossa Hackneyssä. Toivottovasti heinäkuun alun tapahtumat eivät vain uusiudu.

Volvo testaa autojaan juopuneilla

Volvo yrittää saada erityisluvan autojensa testaamiseksi juopuneilla ihmisillä. Tarkoituksena on kehittää autojen onnettomuuksia ehkäisevää tekniikkaa.

Bookmarkit ovat niin 90-luvun juttuja

Mielenkiintoinen huomio: Selaimen kirjanmerkit ammottavat tyhjyyttään. Ensimmäistäkään en ole listaan lisännyt, eikä aikomuskaan ole.

Miksi?

Siksi, että RSS on korvannut tämän - kaikki mielenkiintoiset saitit kun on tätänykyä tilattavissa feedinä ja näinollen tuollaista lokaalia markkausta en enää tarvitse. Niin 90-luvun juttuja, niiiiin 90-luvun juttuja ...

Wednesday, July 20, 2005

Bloggailua yläilmoista

Milloin saadaan Wi-Fi yhteydet lentokoneisiin myös meillekin ? Tää ois kova juttu ja lennot voisivat mennä nopeastikin, kun olisi jotain mielekästä tekemistä lennon aikana (lue: läppäri + Internet-yhteys).

Muutama onnekas on tätä herkkua päässyt jo maistamaan. Jenkeissä järjestetty tapahtuma "Blogging the Stratosphere" nimittäin lennätti joukon bloggaagia ja journalisteja Boeingin koneella, joka oli varustettuna nopean Internet-yhteyden mahdollistavalla Wi-Fi -verkolla. Niinpä osanottajat pääsivät bloggaamaan ja "IMettämään" suoraan lennon aikana.

Kuva-arkistot lennosta löytyvät Flickr:n kautta ja myös lennoilla mukana olleiden blogeista (esim. Chris Pirillo) löytää lisää matskua.

Google Moon

En ole edes ehtinyt toipua Google Earthin aiheuttamasta "wow factorista" kun Google tyrkkää kehiin Google Moonin. Nyt tuolla samalla tekniikalla kuin Google Maps/Earth:ssä, pystyy zoomaamaan kuun pintaa. Lisäksi kartalla näkyvät eri kuulentojen laskeutumispaikat oletusarvoisesti. Ehkei tuolta kuusta löydä samalla lailla uusia mielenkiintoisia paikkoja kuin Earthistä, mutta palvelu on silti melko vaikuttava. Hauskana detaljina zoomaus - kun kuvaa tarkentaa tarpeeksi, tulee näkyviin juustokuvio. Kuu on siis todellakin juustoa :)

Ukkosta ilmassa!

Voi kun nyt olisi kamera, voisi saada hyvällä onnella yöukkoskuvia (n. klo 03:00). Näyttäisi etelä-kaakon suunnalta nousevan jonkinlainen ukkoskuurorintama, joka välähtelee silloin tällöin. Välähdyksen ja jyrinän perusteella äksöni on noin 25 - 35 kilometrin päässä ja tästä paikasta katsottuna se on tuolla Karjalan-kannaksella. Ukkostutkia katsellessani näyttäisi vain tuo Lohjan-tutka osuvan oikeaan sijainnin suhteen, muut joko näyttävät tyhjää tai sitten sijainnin väärään paikkaan. Tarkkaillaan nyt tilannetta vielä hieman lisää, tästä viidennen kerroksen parvekkeelta kun on hyvä näköyhteys tuonne rintamaan päin. Onneksi tänään ei tarvitse herätä töihin, joten tätä bongailua voi jatkaa vaikka kuinka pitkään (ellei sitten osu ihan kohdalle).

Tuesday, July 19, 2005

Flow05

Tuli sitten hankittua lippu Flow05:een. Mukavaa, että Suomeenkin saadaan tällainen tapahtuma, johon tulee hieman harvinaisempia vieraita ja musatyylikin on hieman "pehmeämpää" (kone)tanssimusiikkia. Ostin lipun vain lauantaille vaikka festivaali on kaksipäiväinen. Ekana päivänä esiintyvät Kenny Dope (Masters At Work) ja King Britt, mielenkiintoisia artisteja molemmat. Lauantain ohjelmasta odotan erityisesti Dj Spinnan, Osunladen sekä Gwen McRaen osuuksia. Miksi sitten päädyin vain lauantaille? No rahatilanne oli ehkä tuo suurin syy, pitää bailata sitten lauantaina perjantainkin edestä.

Alunperin aikomuksena oli mennä festareille yksin, mutta näyttää siltä, että pari frendiä on tulossa mukaan. Odotukset ovat siis korkealla!

Formuloitten aika-ajot

Maikkari antaa katsojilleen mahdollisuuden vaikuttaa F1:sten aika-ajosysteemiin äänestyttämällä neljästä eri vaihtoehdosta. Eri maiden televisioyhtiöt tekevät näin myös muuallakin katsojilleen ja ideana on lisätä lajin jännittävyyttä. Mietitääs hieman ... kun katselen noita vaihtoehtoja, niin tuo vaihtoehto kaksi näyttäisi mielenkiintoisimmalta. Joo, sen valitsen. Tosin jos haluaisi, niin voisi rustata oman esityksensäkin, mutta en jaksa. Tyydyn jo valmiiksi pureskeltuihin ideoihin. Mä oon nyt lomalla, ei viitsi stressata :)

Sunday, July 17, 2005

Hikinen urakka

Eilinen iltapäivä sujui "leppoisasti" pensasaitaa leikaten. Olin luvannut vanhemilleni, että tänään (eli siis eilen lauantaina) leikataan pensasaidat sekä etu- että takapihalta. Vaikeuskerrointa tuli mukaan siitä, että lämpötila oli noin 27-astetta ja julmettu määrä pieniä ötyköitä pörräsi jatkuvasti ympärillä. Ja kaiken lisäksi aitaa leikattaessa piti olla hieman suojaavampi varustus kuten kumisaappaat ja tuulipuvun housut, niin kului tuota vettä ennnätysmäärä. Ei tuo leikkurin kannattelukaan mikään kokemus helpoimmasta päästä ollut.

Onneksi samaa ei tarvitse tehdä vasta kuin ensi kesänä. Tosiasiassa aidat pitäisi leikata kaksi kertaa vuodessa, ensimmäisen kerran juhannuksen aikoihin, sitten elokuun lopulla. Säästyn nyt ainakin tuolta jälkimmäiseltä, onneksi.

Saturday, July 16, 2005

Pissis

Tuo v***ua puheessaan viljelevä, siideriä juova ja napapaidassa liikkuva laji on saanut omat sivunsa. Ja pissaliisan miespuolinen vastine on pissalauri. Vähäx siiztii, niiku !!!

Friday, July 15, 2005

Bensan hinta ennätyskorkeaa

Taas on aika taputella itseään olalle, kun en ole mennyt investoimaan niinkin turhaan kapistukseen kuin autoon. Viimeisimpien tietojen mukaan bensan hinta on vanhaa rahaa jo noin 7,50 mk. Pyörä on ollut oiva kapistus liikkumiseen jo vuosien ajan eikä tätä käytäntöä pidä mennä muuttamaan. Omistan tosin ajokortin ja onhan sellainen hyvä ollakin. Enkä ole täysin autokielteinen, sillä elämäntilannehan saattaa muuttua ja tällöin auton omistaminen on perusteltua, esim. kun on perhe ja vaikkapa jälkikasvua pitäisi kuljetella a:sta b:hen. Mutta tuohon on aikaa vielä melkoisesti. Niinpä käytän fillaria ja kavereiden kyydissä on tähän asti päässyt korvausta vastaan. Ja julkisetkin liikuvat jopa täällä siedettävästi. Tosin ymmärrän niitä, joille auto on välttämättömyys, bensan hinnan korotukset tekevät kipeää. Ja näkyyhän se lopulta myös välillisesti minunkin menoissani (esim. lippujen hinnassa).

Tuesday, July 12, 2005

DVD-leffojen vuokraus postitse

Espoolainen DVDNet on aloittanut DVD-elokuvien vuokrauksen postitse. Idea on siis se, että kuukauden aikana määrätyllä maksulla (18e/27e) voi vuokrata niin paljon leffoja kuin jaksaa katsoa. Tällaisia postivuokrauspalveluitahan on on ollut Jenkeissä jo pidemmänkin aikaa, mutta hyvä homma, että tällainen on rantautunut nyt Suomeenkin.

Tää on minunlaiselle leffafriikille oiva uusi palvelu. Tosin en vielä liittynyt siihen, sillä ainakin pikaisella katsannolla vuokrattavat leffat on hieman vanhempaa painosta. Mutta kunhan leffamäärä kasvaa ja niin olen valmis kokeilemaan palvelua. Siihen asti käytän kuitenkin lähimmän Makuunin palveluita.

Friday, July 08, 2005

Google Earth

On kyllä kipee softa tää Google Earth. Maapalloa voi pyörittää ympäriinsä ja sitten voi zoomata haluamaansa kohteeseen ja satelliittikuvaa alkaa päivittymään yhä suuremmalla tarkkuudella. Luonnollisesti haja-asutualueilla ei tuo tarkkuus ole parasta mahdollista, mutta esim. suurkaupunkien kohdalla jo melko hyvää. Lisänä kuvaan saa listattua esim. ruokapaikat, hotellit ja myös rikostilastot (ja paljon paljon muuta). Aika kipeetä settiä.

Wednesday, July 06, 2005

Juokse Bob, juokse kuin villi tuuli ...

Bob McKenzie lupasi, että jos McLaren voittaa kaudella 2004 yhtään kisaa, on hän valmis juoksemaan Silverstonen radan alasti. Lupaukset tulevat täytettäväksi ja McLaren antaa mahdollisuuden äänestää, tulisiko Bobin tehdä tämän tempaus ilman vaatteita vai vaatetettuna.

Tuesday, July 05, 2005

Tolpat

Kaikki tolppabongarit tänne. Imatran tolpat ei ainakaan vielä näy täällä.

Bloghiljaisuus päätyy nyt!

Niin päättyy. Hiljaista on ollut pari kuukautta, mutta asiaa voisi aloitella nyt uudestaan. Yksinkertaisesti syynä bloghiljaisuuteen on ollut ajan vähyys. Nyt kesälomalla (joka muuten alkoi eilen), on tätä bloggaustakin mukavampi harjoitella. Ja unelmana on edelleenkin oman blogienginen rakentaminen täysin oman-näköisen blogipohjan päälle. Se unelma on siis totta, senhän voisi vielä laittaa vaikka tuohon kesän to-do -listan jatkoksi.