Friday, March 31, 2006

Kummalliset näppäimistöt Top-10

Onpas outoja näppiksiä. Mutta tollasen Virtual Laser Keyboardin minäkin haluan. Tai sitten tyydyn tähän omistamaani Microsoftin Digital Media Prohon.

Mutta toisen LCD:n kaipaisin kyllä tähän työpöydälle nykyisen kaveriksi ...

- via Populicious -

Thursday, March 30, 2006

Uusi elämä, pienin askelin

Tänään mitta täyttyi lopullisesti omaan saamattomuuteen; jatkuvaan väsymykseen. Normaalisti valvon puolilleöin ja seuraavana aamuna herään jotenkin, mutta viimeistään iltapäivällä iskee väsymys. Joka aamu toistan samaa mantraa; tänä iltana käyn aikaisin nukkumaan.

Ei enää.

Tästä lähtien nukkumaan viimeistään 22.30, paitsi viikonloppuisin voi valvoa pidempään. Ja jos tv:stä tulee tuon kellonlyömän jälkeen jotain mielenkiintoista, sen saa aina digiboksin kiintolevylle talteen myöhempää katsantoa varten.

Kello on nyt 22.22. Kahdeksan minuuttia aikaa olla jalkeilla.

Wednesday, March 29, 2006

Huonoin musavideo ikinä

Eikä pelkästään musiikki, vaan myös tanssi.

Myötähäpeä.

Tuesday, March 28, 2006

Typerä tekstiviestikohu

Pääministerin tekstiviesteistä syntynyt kohu osoittaa selkeästi, että Suomessa ovat uutiset vähissä. Sitten vielä perustellaan, että äänestäjiä kiinnostaa (tai on oikeus tietää) hänen yksityiselämästään.

Minulta ei kysytä, mutta jos kysyttäisiin, niin tämänkin olisi voinut jättää läpikäymättä. Mua ei vois vähempää kiinnostaa kenen kanssa pääministeri tekstiviestittelee. Vaikka poliitikon ammatti on julkinen, niin ei minun mielestä aivan kaikki henkilöön liittyvät asiat ole. Yksityiselämä kuuluu tähän tämä-ei-kuulu-muille -kategoriaan.

Että tässä minun 20 senttiä tähän keskusteluun.

Monday, March 27, 2006

Ryminäviikonloppu

Viikonloppu Himoksella. Hauska paikka, vaikka lauantaiksi luvattu auringonpaiste ja plussakeli vaihtui lumipyryyn. Tärkeintä oli kuitenkin kavereiden kanssa himmailua ja illanviettoakin tuli harrastettua (tottakai !!!). Uudella digikamerallakin pääsin muutaman kuvan ottamaan, vaikka lisämuistikortti tuleekin vasta tämän viikon aikana. 16 megaan kun ei maksimiresolla montaa kuvaa mahdu.

Nää tällaiset reissut on ihan mukavia, mutta melko kuluttavia. Univelkaa toin tuliaisina, kuten lupasinkin, mutta oman osansa tuovat alkkohooli ja roskaruoka. Varsinkin tuo jälkimmäinen alkaa jo etomaan. Liika on liikaa. Olisiko tässä hyvä sauma tsempata vihdoin viimein tän ruokavalion kanssa siirtyä terveellisempään ...

Vielä saattaisi olla yksi laskettelureissu jäljellä ja se suunnattaisiin kohti Messilää. Kautta ei ole ainakaan etelässä kovin montaa viikkoa enää jäljellä, joten tuo keikka tulisi heittää muutaman viikon sisällä. Mutta saas sitten nähdä mitä tuosta tulee.

Jos vielä yhden tunnuspiirteen mainitsen liittyen meidän reissuihin, niin se on jonkin lauseen (tai lauseiden) hokeminen koko matkan ajan. Tällä kertaa se oli "Jack Bauer". Jack on tästä lähtien synonyymi eräällä toisella matkalla syntyneelle käsitteelle eli HA:lle (HuippuAmmattilainen). Hyvä ettei Jack Bauerin nimi (Tony Almeidan ja Mike Novakin lisäksi) päätynyt myös mökin vieraskirjaankin.

Onneksi ei.

Thursday, March 23, 2006

Himos

Viikonloppuna Himokselle. Säätiedotus lupaa mitä mainiointa säätä: auringonpaistetta ja paria lämpöastetta. Onneksi saatiin edes pieni porukka (7) kokoon näinkin lyhyellä varoitusajalla. Edessä siis laskemista, saunomista, hieman kaljoitteluakin sekä chillailua kavereiden kanssa. Tuliaisina univelkaa.

Ja blogin päivitystä seuraavaksi maanantaina 27.3.

Wednesday, March 22, 2006

Animaatiota

Löysin Kasan kautta linkin varsinaisiin helmeen: La Linea -animaatioon. Kyseessä on siis varsin simppeli, mutta toimiva idea, eli pääosissa ovat piirtäjän kynä ja piirroshahmo. Piirrosukkeli käy välillä aika tiukkaakin "keskustelua" piirtäjän kanssa. Tarinoita rytmittää tiukka jaskabiitti. Sarja on tullut joskus aikoinaan televisiosta.

Yksinkertainen on kaunista, ellei jopa nerokasta. Myöhemmällä iällä näitä katsoo aivan eri tavalla kuin nuorempana. Toki ne naurattivat silloinkin, mutta nauru kohdistui eri asioihin. Ja näistä tulee todella hyvälle tuulelle.

Tahtoo lisää !!!

Tuesday, March 21, 2006

Kamera tilauksessa

Vihdoinkin sain digikameran tilaukseen. Eli kyseessä on Panasonicin Lumix DMC-FX9 (hopea). Mukaan tulee vielä Sandiskin 1 gigan muistikortti, niin ei ainakaan lopu tallennuskapasiteetti heti kesken.

Monday, March 20, 2006

Loma loppuu ... töihin lepäämään

Hektisin talviloma ikinä alkaa lähestymään loppuaan. Kiitos muuton, tämä on ollut (kuten on jo tullut pariin kertaan todettuakin) stressaavin loma ikinä. Nyt alkaa homma kuitenkin olemaan voiton puolella. Itse ei tarvitse kantaa huonekaluja kämppään, sen tekevät huonekaluliikkeen miehen puolestani. Lisäksi suurin osa verhoista, valaisimista, matoista ja huonekaluista on jo hankittu ja maksettu, joten niidenkään puolesta ei tarvitse stressata. Ja muut pikkuasiatkin kuten osoitemuutokset on jo hoidettu, joten sekin puoli on ok.

Jos tuosta loman hektisyydestä hakee hyviä puolia, niin luultavasti se on se, ettei työasioita ole tullut pahemmin mielessä pyöriteltyä.

Voisi sanoa, että pääsen töihin lepäämään, vaikka tiedän, että sielläkin vauhtia piisaa. Mua hieman huolettaa tää. Kun ei päässyt kunnolla lepäämään loman aikana, niin miten töissä sitten jaksaa. No, toisaalta en usko tuon olevan ongelma, sillä jos siellä stressiä on, niin se on positiivista stressiä, sellaista joka antaa potkun perseelle tehdä asiat tehokkaasti ja hyvin. Pitää pinnistellä pääsiäiseen saakka, silloin pystyy pitämään lähes viikon mittaisen loman. Silloin voi ottaa chillailussa takaisin sen, jonka talviloman aikana menetti.

Sunday, March 19, 2006

Lentokoneen sisustus/valaistus

Lentokoneen sisustuksen ja valaistuksen voi hoitaa uudella tavalla, kuten BMW ja Airbus ovat sen koemielessä toteuttaneet. Tottakai tuollaista olisi kiva päästä tsekkailemaan livenä, mutta voi olla, että normaaleillle reittilennoille (tai edes muutenkaan) tuollaista on turha odottaa.

Kukahan muuten rakentaisi läpinäkyvän lentokoneen jollain lasivirityksellä vai olisiko jo liian spookya ? Ei soveltuisi ainakaan heikkohermoisille.

- via Digg-

Vaikeita valintoja

On tämä ihmisen elämä vaikeaa. Kun tässä on viettänyt elämäni stressaavinta talvilomaa, niin seuraavaksi murehdin, heräänkö aamulla puolen yhdeksän aikoihin, ja menen sunnuntaiseen uimakoulusessioon vai nukunko pitempään, kun kerran voi. Helvetti kun tääkin päivä on ollut lentämistä. Lisäksi väsytti kun joku kekkuloi yöllä naapurissa, uusi tyyny oli huono ja verhot eivät juurikaan pimentäneet makuuhuonetta aamulla (nyt tosin on jo tummennusverhot, joten pitäisi olla parempi tilanne).

Kroppa huutaisi lepoa, mutta taidanpa herätä silti aikaisemmin, niin en koe huonoa omaatuntoa tuon maksetun uimakoulun takia. Ensi viikonloppuna kun en pääse kuitenkaan Himoksen keikan takia ja seuraavalla viikonloppuna ollaan luultavasti Messilässä. Jep jep. Menoa piisaa.

Ja kun olen tilittänyt aiemminkin tästä loman stressaavuudesta, niin yksi huono puoli tässä on ollut ylitse muiden: juoksutreenit ovat kärsineet viimeisen kahden viikon aikana. En ole oikein pysynyt maratonkoulun ohjelmassa mukana, mutta olisi tarkoitus kuitenkin tsempata. Viitteitä tästä jo saatiin tänään: räntää tuli vaakasuoraan, mutta silti osallistuin muutaman urhoollisen kanssa yhteislenkille. Jos ei muusta, niin ainakin siitä voisin antaa propsit itselleni. Motivaatio on edelleen kohdallaan ja se on hyvä se.

Nyt mä kyllä lopetan, stoori poukkoilee liikaa. Yritän nukkua välillä. Good Night.

Friday, March 17, 2006

Voiton puolella

Huh mikä viikko. Pahin muutto ikinä. En käsitä, miten tämä on ollut näin rankkaa. Tämä talviloma on ollut ylivoimaisesti stressaavin ikinä.

Keskiviikkona tilattiin matot ja verhot (värivalikoimaa on liikaa, huippaa). Eilen tuli koluttua Lappeenrannan huonekalukaupat ja tilaukseen lähti tv-taso, sohvapöytä, ruokailuryhmä ja valaisimia. Tänään tilattiin/ostettiin lisää mattoja ja tilattiin lisää valaisimia.

Eikä tässä vielä kaikki. Pitäisi hankkia myös ruokailuryhmän yläpuolelle valaisimet ja pientä krääsää, jolla saa kodikkuutta lisää (esim. koristetauluja). Lisäksi on ollut paljon pienten asioiden hoitamista, kuten osoitemuutokset ja vastaavat. Niin, ja tehtiinhän myös muuttokin (isäni kanssa), onneksi kaikki isot huonekalut on jo roudattu, joten niistä ei tarvitse enää huolehtia.

Vasta äskettäin pääsi jo hiemaan chillaamaan päivälevon ja päiväkahvin muodossa. Illalla viritellään digiboksi kuntoon ja käydään hakemassa jotain epäterveellistä ruokaa iltasyömiseksi. Ja Makuunista on myös leffakin haettu.

Tuesday, March 14, 2006

Digikameraa ostamassa

Tarkoitus olisi hieman satsata elektroniikkaan ja tähtäimessä olisi sekä digikamera, että toinen LCD-näyttö. Kameran hankinta tulisi aluksi kyseeseen.

Olen alustavasti katsellut Panasonicin (Lumix) mallia DMCFX9. Kun en ole ammattikuvaaja enkä valokuvauksesta muutenkaan hirveän paljoa tiedä, tuo vaikuttaisi minun käyttööni suht koht hyvältä. Ainakin parissa paikassa se on saanut hyvät arvostelut. Pokkari on muutenkin minun makuuni, sillä etsin lähinnä "kännikameraa" enkä mitään järjestelmäsettiä. Ainakin megapikseleitä olisi tarpeeksi (6), mutta gigainen muistikortti olisi aivan must hankinta. Pitää tutkia näitä hieman lisää, ennenkuin tekee lopullisen päätöksen.

Monday, March 13, 2006

Muuttostressi

Ensimmäinen talvilomapäivä. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämpötila aivan nollan tuntumassa. Todellinen kevätpäivä. Mutta täynnä kiirettä ja stressiä.

Miten tähän muuttoon voi liittyä näin paljon pienten asioiden kanssa dusaamista. Laajakaistan kytkentä (ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä, vasta toisella), huonekaluliikkeen sänkytoimitus (parisänky, jossa toisen puoliskon runko vääntynyt, menee vaihtoon), pienten lisävikojen huomaaminen asunnossa (ok, rakennusliike hoitaa), tavaroiden roudaaminen (kuuluu muuttoon, yllätys yllätys) ja pakollisen kulutuselektroniikan hankinta (kovalevyllinen digiboksi).

Huomenna ja keskiviikkona saadaan jo kaikki iso tavarat kämppään sisään, kuten sohva, pesukone ja tv. Torstaina käydään vielä huonekaluostoksilla ja toivottavasti verhot ja valaistus tulee myös kuntoon. Sitten sitä pääsisikin jo muuttamaan uuteen kotiin.

Loppuviikkoa odotan kuitenkin jo malttamattomana: sauna lämpimäksi ja omalle parvekkeelle viilentelemään kylmä sihipullo kourassa. Silloin lupaan taputtaa itseäni olalle ja todeta: "Hyvin tehty".

Sunday, March 12, 2006

Leffavinkki

Krapulapäivän pelastajat: Pizza, poreileva sihijuoma ja hyvä elokuva. Steve Carrell on aivan loistava 40v. ja neitsyt -leffassa. Tuon leffan voisi ostaa vaikka omaksi.

Kun vasta alkuviikosta lupasin, että en vähään aikaan lähde radalle, niin sekin lupaus tuli rikottua. Pari kaveria oli käymässä kaupungissa ja pitihän sitä lähteä moikkaamaan. Ja kumaraanhan se veti. Mutta ihan hyvä että lähdin. Tosin nyt lupaan, että en vähään aikaan läh ...

Saturday, March 11, 2006

Loma & Muutto

Vihdoinkin meikäläisen talviloma alkoi. No, virallisesti vasta maanantaina, mutta onhan tämä viikonloppukin jo lomaa. Nyt loma vietetäänkin kotona, sillä muuttohommat painavat päälle. Olen asunut lähes viisi kuukautta kotona vanhempieni kanssa odottaen, että uusi asuntoni valmistuu ja eilen se tapahtui.

Perjantaina oli avainten luovutus ja tänään on jo ensimmäinen muuttokuorma viety. Ennakkoon pelkäsin miten käy asunnon sisustuksen kanssa, sillä näppituntumalla jouduin valitsemaan parin tunnin aikana käytännössä kaikki materiaalit lattiasta alkaen (paitsi kattoon ei tarvinnut koskea). Hieman hankalaa, kun rakennusliikkeellä ollut minkäänlaista kolmiuloitteista mallinnusta asunnosta ja minun 3D-mallinnuskapasiteetti on hieman rajallinen.

Lopputuloksen näin oikeastaan vasta tämän viikon keskiviikkona ja tulokseen olen tyytyväinen. Lopputarkastusraporttiin kirjattiin vain pari pientä kosmeettista muutosta. Ja nyt sitten alkaa sisustuslehtien selaaminen ja ideoiden pyörittely. Haluaisin yhdistellä modernin ja vanhan raikkaaseen, mutta hillittyyn. Eikä välttämättä yleisilmeen kohottamiseen tarvitse mitään kallista. Uskon, että pienillä jutuilla kokonaisuuden saa kaikin puolin toimivaksi ja tyylikkääksi. Mutta haluan kuitenkin panostaa laatuun, enkä rihkamaan. Katsotaan sitten mihin rahat riittävät.

Kun kämppään on tavarat viety ja se on sisustettu, aletaan miettimään boolireseptiä tupareihin.

Jänskättää.

Friday, March 10, 2006

Mikä on kuuminta hottia ?

No kuuminta hottia on tietenkin laboratoriossa kuumennetulla kaasulla saavutettu lämpötila (3,6 miljardia Farenheitia). Vertailun vuoksi edes auringon ytimenkään lämpötila ei ole näin korkea.

Tutkijat eivät tiedä tarkkaan, miten he kyseisen lämpötilan saivat aikaiseksi.

- via MonkeyFilter-

Wednesday, March 08, 2006

Romuralli

Liika on liikaa. Aluksi Tahkolla perjantaista sunnuntaihin, sitten sunnuntaista tiistaihin Tukholman risteilyllä. Tiistai-iltapäivällä paluu kotiin. Olo oli todella hajonnut. Liian vähän yöunta, epäsäännöllistä syömistä ja epäterveellistäkin, alkoholia. Liikunta nollassa. Ei tällaista jaksa, ehkä jos olisin kymmenen vuotta nuorempi. Tai kyllä muuten jaksaisikin, jos olisivat olleet vaikka eri viikonloppuina.

Onneksi tänään pääsi lenkille ja saunaan. Se teki hyvää :) Huomenna ja perjantaina pitäisi vielä olla reissun päällä työasioihin liittyen, mutta sitten pääsisi talvilomalle ja muuttamaan uuteen kotiin. Odotan jo malttamattomasti :) Niin, ja seuraava update vasta perjantaina.

Thursday, March 02, 2006

Tahkolle ja muualle

Reissua pukkaa. Tällä kertaa laskettelemaan Tahkolle. Tätä reissua on odotettu ja luonnollisesti huomisen päivän kruunaa se, kun päästään mökille, laitetaan sauna lämpiämään ja otetaan ensimmäinen puraisu ;)

Matkan hohtoa himmentää peruutukset. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä montako lähtee mukaan ja miten mökin maksut menee. Minä olen tosin hoitanut mökkimaksun, mutta lähinnä kyse on siitä, millä osuudella kaverit maksaa minun suuntaan. Toivos vaan että pääsis jo Tahkolle ja tää häslinki olisi jo setvitty. Tää on tällaista aina. Hommat kusee joka kerta, oli kyseessä Lapin matka tai sitten lähemmäksikin tehty reissu, varsinkin kun mukana on useampi ihminen.

No, minä aion ainakin nollata huolella viikonloppuna. Lauantaina pitää käydä laskemassa, kun on nuo tän talven lautailut jääneet melko vähiin. Ja sunnuntaina sitten takaisin kot...

Eipäs mennäkään.

Sunnuntaina 5.3 alkaa firman Tukholman-risteily, joten Helsingissä pitäisi olla jo kolmelta. Lentokenttätaksi tulee hakemaan sunnuntaina kymmenen pintaan ja lento lähtee 11.30. Joten reissua tulee lisää. Ja tietäähän sen mitä se touhu laivalla on.

Tällaista on tää rockstaran elämä, lennätetään vaan bileistä toiseen :)

Ja kun nyt ollaan maalla, merellä ja ilmassa, niin seuraava blogipäivitys tulee aikaisintaan keskiviikkona 8.3.

Wednesday, March 01, 2006

Vain Amerikassa ...

voi sattua tilanne, jossa lentokentän henkilökuntaan kuuluva väittää sinun olevan koneessa, joka lähti 10 minuuttia sitten, vaikka itse seisot kentällä kyseisen henkilön nenän edessä.

Öööö... aivan.

- via LifeHacker-