Sunday, April 29, 2007

Pitkä lenkki

Tänään kävin juoksemassa kauden ensimmäisen pitkän lenkin, 22 kilometriä. Aikaa kului 2.32.12, kaloripoltto oli 1892 ja keski/maksimisyke 136/169.

Lenkki tuntui kulkevan hyvin, itseasiassa vauhdin lisäys onnistui hiljalleen loppua kohti. Mikä parasta, jalka kesti, joten se on hyvä merkki.

Viikon päästä pitäisi lähteä Lappeenrantaan juoksemaan puolimaraton, mutta en vielä tiedä miten aion sen juosta. Viime syksynä Joutsenossa puolikas meni aikaan 2.15, mutta uskoisin, että paremman kuntotason ansiosta aika voisi olla nyt parempikin.

Lappeenrannan skabailusta onkin enää reilu kuukausin Tukholmaan. Nopeasti se aika vaan kuluu, mutta onneksi tässä vaiheessa kunto on parempi kuin viime vuonna ennen Helsinkiä ja olo siksi varmempi.

Saturday, April 28, 2007

Vaatekaupassa

En muista milloin viimeksi olisi vaatekaupassa käynti ollut näin miellyttävä kokemus. Pitkästä aikaa tuumakoon 32 ja sitä alle olevat housut istuivat hyvin jalkaan ja paitakin tuli ostettua kokoa M. Vertailun vuoksi, aiemmin XL tai L olisi ollut minun paitakokoni ja parhaimmillaan vyötärökin olisi pitänyt olla housuissa malli 36".

Kalliiksi taitaa tulla tää elämänmuutos, jos muukin osa vaatekaapista pitää laittaa uusiksi :)

Friday, April 27, 2007

Neljän tunnin työviikko

Tätä kirjaa on kovasti kehuttu eri blogeissa ja Amazonissakin se näyttäisi olevan jo parissa päivässä kivunnut Bestseller-listan sijalle 11.

Hmm... pitäisköhän laittaa til ...

via LifeDev

Wednesday, April 25, 2007

Enkat !

Tänään ensimmäinen vauhtitreeni sitten tammikuun alun. Kipeytynyt jalka esti vauhtitreenit, mutta nyt katsoin sen olevan ajankohtainen. Kävin juoksemassa ns. Vuoksen lenkin, eli 7,4 kilometriä.

Yritin etsiä, josko jostain olisi löytynyt viimevuotinen ennätys, joka oli himpun alle 37 tai 38 minuuttia. Nyt heittämäni lenkki meni aikaan 36:22, keskisyke 160, maksimi 180. Kalorikulutus 602kcal.

Oletan, että lenkki olisi mennyt vieläkin nopeammin, sillä paluumatkalla puhalti voimakas vastatuuli ja siinä sai tehdä kunnolla hommia, jotta pääsi eteenpäin. Lisäksi toisesta kengästä avautui nauha, joten sekin hidasti hieman, tosin aika marginaalisesti.

Kunto vaikuttaisi olevan siis kohdallaan ja ensi viikolla sitten nähdään, miten puolimaraton sujuu (5.5 Lappeenranta). Tavoite olisi päästä reitti läpi alta kahden tunnin.

Monday, April 23, 2007

Työlistat

Olen käyttänyt web-pohjaista työlistaa, Remember The Milkiä, jo muutaman viikon. Homma toimii, mutta yhden asian olen huomannut - olen ollut kiireisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Asioita tulee toki tehdyksi, mutta silti liikaa tulee mentyä minuuttiaikataulun mukaisesti. Nyt olen alkanut hieman tarkemmin miettimään, miten päivittäisiä tehtäviä oikein sijoittelen.

Esimerkiksi jokin isompi homma on syytä suosiolla sijoittaa vaikkapa viikonloppuun, sillä siellä on enemmän aikaa se toteuttaa. Tai jos jokin juttu pitää ostaa, laitan se tehtäväksi listalle sellaisena päivänä, jolloin olen itsekin kyseisen liikkeen lähellä (eli jonka voi käydä vaikka ruokatauolla hoitamassa). Ihan peruslogiikkaa siis lisää, mutta tuntuu että ruokahalu kasvaa syödessä ja kaikki pitää hoitaa heti pois alta. Aina se ei kuitenkaan olen paras vaihtoehto. Lisää mietintää tehtävien sijoitteluun siten, että niitä ei tarvitse aina skipata eteenpäin, niin homma alkaa toimimaan kuten pitääkin.

Thursday, April 19, 2007

Lukeminen kannattaa

Lukeminen on ollut minulle pakkopullaa ihan aikuisiälle saakka, mutta nyt vaikuttaisi muutoksen merkkejä olevan ilmassa. Kaikki tämä lukuinnon kasvu on lähtenyt aluksi ohjelmointikirjojen luvusta edeten hiljalleen itsensä kehittämiseen liittyvään kirjallisuuteen. Ja kun lukemisesta puhutaan, on senkin kehittämisestä kirjoitettu kirjoja ja tottahan sellainen piti saada myös omaan arsenaaliin. Nyt sitten odotellaan, että minä päivänä tahansa tuo kirja kolahtaa postilaatikosta.

Odotukset ovat kovat ja uskon, että lukunopeuden kasvun myötä myös normaalit romaanitkin alkavat uppoamaan tähän päähän vähän paremmin. Ilman tuota nopeuden kasvuakin lukeminen on hyödyllistä ja näillä vinkeillä lukemista voi yrittää uusilla tavoilla.

Wednesday, April 18, 2007

Kaapit kunnossa

Sunnuntaina/maanantaina tein sitten suunnitelman mukaisen operaation eli kävin kämpän kaappi kaapilta läpi ja lajittelin tavarat poistettaviin, myytäviin ja kierrätettäviin. Säilytettävät tavarat jäivät paikoilleen.

Eniten tuli kierrätykseen menevää tavaraa, kaksi säkillistä vaatteita. Niille on ottaja periaatteessa jo olemassa, joten hyvä niin. Myytävää on tällä haavaa vain yksi asia eli puolikas golf-setti. Sekin on jo myynnissä, joten asia OK. Poistettavat tavarat menivät pariin roskasäkkiin ja nekin vietiin jo jätekatokseen. Check.

Seuraava vaihe olisi käydä kaapit uudelleen läpi ja mahdollisesti tehdä vielä tarkempaa lajittelua. Tämä tapahtuu vajaan kahden viikon päästä.

Oli mukavaa hoita homma nyt kerralla järjestykseen. Tämä taas osoitti sen, että asiat heti pois hoitamalla tai ainakin aikatauluttamalla juttuja saa aikaiseksi ja siitä jää hyvä mieli.

Monday, April 16, 2007

Tavoite saavutettu !

Olen ollut KiloKlubi-palvelun jäsen joulukuun alusta lähtien ja kun liityin, oli painoni 87 kiloa. Asetin tavoitteeksi 79 kiloa ja KiloKlubin ohjelma laski minulle tavoitteeksi 16. huhtikuuta.

Tänään sitten (oikeastaan jo eilen) vaaka sitten osoitti tuota maagista lukemaa eli 79 kiloa. Aivan uskomatonta, mutta totta se on !!! Aikaisemmin olen ollut tässä painoluokassa joskus murrosiässä.

Olen osittain yllättynyt miten helposti tähän päästiin. Tosin kokeilulla ja erehdyksillä höystettynä kuitenkin. Jotkut ruoka-aineet eivät vaan sovi vatsalleni (pähkinät) ja joitain uusiakin on tullut maistettua (mm. raejuusto tai turkkilainen jogurtti).

Minulla on jäsenyyttä vielä 10 kuukautta jäljellä, joten lopun ajan aion käyttää uusien tapojen ja tottumusten hiomiseen ja terveellisen ruuanlaiton opettelemiseen. Paljon on vielä siis opittavaa, mutta uskon, että pienillä stepeillä homma etenee niiltäkin osin.

Tärkeimmät opetukset uudessa ruokavaliossa ovat olleet:

1. Säännöllinen ruokailurytmi (3-4 tuntia)
2. Välipalat ja kolme lämmintä ateriaa (aamupala, aamuvälipala, lounas, iltapäivävälipala, päivällinen ja iltapala)
3. (Hyvää) rasvaa ei saa pelätä (ennen kuin aloitin, söin liian vähärasvaista ruokaa ja vääränlaista)
4. Karkkia voi syödä vaikka päivittäin, mutta kohtuudella. Tähän auttaa huomattavasti kohta 1 eli säännöllisyys estää ahmimisen ja kun pitää kohtuuden, jokapäiväiseen ruokavalioon mahtuu sopivasti myös makeaa. Varsinainen karkkipäivä on lauantaina ja silloin voi syödä jotain hieman spesiaalimpaa (esim. jäätelö tai toffee)
5. Roskaruuan syönti minimiin. Toki käyn silloin tällöin esimerkiksi kebabilla, mutta puhutaan sitten ennemmin kerran kuukaudessa, kuin kerran kaksi viikossa, kuten ennen oli tapana
6. Reilusti vihreää mukaan päivittäiseen ruokavalioon. Puoli kiloa päivässä on ehdoton minimi ja alaraja, mielellään enemmänkin (itsellä se pyörii jossain 600 gramman paikkeilla)
7. Alkoholi. Ravintolassakäynti on vähentynyt melko paljon, mutta jos lähden esim. kaveriporukan kanssa ulos, en pahemmin mieti mitä juon. Jokatapauksessa kaloreita alkoholin kautta tulee nautittua runsaasti, joten täysin sitä ei voi estääkään. Tosin sokerittomia vaihtoehtojakin löytyy, joten ehkä pientä kontrollia tulee tässäkin pidettyä.
8. Liikunta. Sitä harrastan todella runsaasti ja se antaa myös melko ison liikkumavaran ruokavalintoihin. Mutta en liiku sen takia, että saisin syödä kulutetun määrän esimerkiksi karkkia. Liikunta on painon ylläpitoa tukeva juttu ja sen kautta tulee rautainen olo.

Näillä ollaan siis aloiteltu ja toivottavasti näin mennään myös koko loppuelämäkin :) Olo on vaan helvetin hyvä ja itsevarmuus on kohentunut samalla. Miksi tämän siis vaihtaisin pois ?

Saturday, April 14, 2007

Eka kova lenkki pitkään aikaan

Eilen kävin kokeilemassa 12 kilsan lenkkiä - ekaa pitkää lenkkiä sen jälkeen kun jalkani alkoi oikuttelemaan tammikuussa.

Lenkki oli hieman rikkinäinen, sillä pariin otteeseen jäin suustani kiinni - milloin kaverin kanssa, milloin lukioaikaisen opettajan.

Matka meni aikaan 1.12 ja kalorikulutus oli minulle ennätysmäinen (jos maratonjuoksua ei oteta lukuun) eli 881 kcalia. Lenkin alkuosa meni rauhallisesti, mutta vasta loppuosa juostiin kovalla vauhdilla. Respektit niille huippumaratoonareille, jotka pistävät 42 kilometriä reiluun kahteen tuntiin. Vielä siis hieman tavoiteltavaa riittää :)

Tästä sitten nuo viikottaiset pitkät lenkit alkavat. Normaalisti pitkä lenkki minulle on tuollainen 20 kilometriä tai yli, joten ensi viikosta alkaen aloitellaan sitten sellaisilla. Ja rauhallisella vauhdilla tietenkin.

Thursday, April 12, 2007

Ei soitellen sotaan

Tänään piti aloitella noiden kaappien läpikäynti, mutta mitä enemmän asiaa kävin läpi, huomasin, että kannattaa luoda kunnollinen sotasuunnitelma.

Aikataulu petti tänään pahasti, jonka johdosta ehdin tehdä vain karkean suunnitelman miten etenen projektin kanssa (voidaan kai puhua projektista kun kyseessä on useampi steppi).

Ensinnäkin kävin läpi huone huoneelta kaikki kaapit ja kirjoitin ne listaan. Sen jälkeen tein aikataulutuksen, milloin käyn läpi mitäkin. Nimittäin kaikkien kaappien läpikäynti vaatisi ainakin yhden kokonaisen päivän ja se tuntuu nykyisellä aikataululla kaikkine tenttilukemisineen ja urheiluineen mahdottomalta. Niinpä pilkoin kaapistot osiin.

Kaikki kaapit käydään läpi ja niiden sisältö jaoetellaan tyyliin säilytettävät, myytävät, kierrätettävät ja poistettavat. Jos hommaa haluaisi vielä viedä eteenpäin, voisi kaappien sisällön jaotella hieman paremmin hallittaviin osiin.

Lähdetään nyt aluksi kaiken ylimääräisen poistamisella, sillä senkin jälkeen homma on jo melko hyvällä mallillaan.

Työpöytä siistiksi

Muutamia neuvoja työpöydän siistinä pitämiseksi. Ja siistimisestä puheenollen, tänään pitäisi käydä läpi kaikki kaapit ja heittää tarpeeton krääsä menemään. Loput muuttolaatikotkin pitäisi myös vihdoin purkaa.

Muistutus itselle: tsekkaa nämä linkit ennen aloitusta.

Tuesday, April 10, 2007

Päästäinen

Pääsiäinen Tahkolla oli perinteistä romurallia. Hetkeksi palattiin takaisin epäterveellisiin ja epäsäännöllisiin elämäntapoihin ja taas tuli todistettua se, että ruokavalion noudattaminen ja säännöllisyys ovat yhä vaikeaa normaalista poikkeavassa ympäristössä.

Jotenkin pelkona oli se, että mitähän käy kiloille, tuleeko osa takaisin vaiko ei. Tuli herkuteltua kaikenlaisella ruualla, kuten makkaralla, pizzalla, limsalla, alkoholilla, jäätelöllä, suklaalla ja vaalealla leivällä eli juuri sellaisella, joka ei normaalisti kuulu ruokavalioon.

Mutta loppujen lopuksi mitä sitten ? Kyse on kuitenkin vain muutaman päivän poikkeamasta eikä sellaisella ole vaikutusta painoon tai mihinkään muuhun, sillä kun tietää että reissun jälkeen palataan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, on kaikki kunnossa (paino ei ollut itseasiassa noussut).

Lomalla pitää osata ottaa rennosti, osin myös ruokavaliossakin. Tosin ensi vuoden Levin reissulla (jonka suunnittelu aloitettiin jo) pitää tuota lomasyömistä harjoitella enemmän, tai voisiko sanoa, että siiheksi sen pitäisi olla jo hallinnassa paremmin kuin nyt. Viikkoa pelkän mällyn varassa ei vaan jaksa.

Monday, April 09, 2007

Kipeetä !!!

Aina on hyvä muistaa, että jos satut olemaan kipeänä, niin et ole yksin.

Rajansa jo Google Maps -sovelluksillakin.

via LifeDev

Wednesday, April 04, 2007

Verenpaine

Suvussani on korkeaa verenpainetta ja siksi korkea paine on minullakin sukurasitteena. Nyt tein sitten mielenkiinnosta verenpaineen mittauksen, kun olen suht koht terveellisesti elänyt jo muutaman kuukauden ajan.

Normaalistihan verenpainetta voi hoitaa joko lääkkeillä tai elintapojaan muuttamalla ja minä kun en pillereitä suuhuni laita, oli jälkimmäinen ainoa vaihtoehto.

Yläpaine huiteli 140:n kieppeillä eli ei mitään uutta sillä suunnalla, mutta alapaine olikin sitten paljon parempi eli 72. Korkeimmillaan sekin on ollut satasen kieppeillä.

Eli käytännössä liikunta ja painon tippuminen ovat vaikuttaneet myönteisesti verenpaineen kehittymiseen. Hyvä juttu, oikein hyvä juttu !

Nyt sitten lähdetään muutamaksi päiväksi Tahkolle, joten seuraavaa päivitystä saa odotella vasta ensi viikon alkupuolella, joskus maanantain - tiistain kantturoissa. Jospa myös sitten pääsisi jo testaamaan uutta ToDo-listasaittia, joka vaikuttaa aika lupaavalta.

Tuesday, April 03, 2007

Pilates

Aloitin tänään Pilates-tunnit, nimenomaisesti MP Pilateksen. Olen joskus parisen vuotta sitten ostanut DVD-levyn, jolta yritin liikkeitä harjoitella, mutta sitten innostus katosi.

Nyt innostus on palannut ja lähinnä urheilullisten harrastusten takia. Kropan hallinta kiinnostaa nyt aivan eri tavalla kuin pari vuotta sitten ja siksi sitten päätin osallistua neljän kerran kurssiin, kun sellainen paikkakunnallani tuli mahdolliseksi.

Jos yhdellä sanalla voisin kuvat tunnin fiiliksiä, niin se olisi "vaikeaa". Hengitystekniikka on täysin hakusessa, samoin kropan käskytykset vaativat täydellistä opettelua. Mutta eihän tuo ole mikään ihme, jos kyseessä on ensimmäinen kerta.

Odotan mielenkiinnolla seuraavia tunteja ja omaa kehittymistä. Nyt kyllä huomaa, ettei DVD pysty millään tavalla opettamaan esimerkiksi tuota oikeaa hengitystekniikkaa, verrattuna siihen että vieressä on oikea ihminen neuvomassa miten hengitetään tai miten jokin liike tehdään.

Oikein mukava kuva jäi tästä ekasta kerrasta ja nyt jäädään odottelemaan, miten kipeinä lihakset ovat huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

Uusi harrastus, jee !!!!!!!!!!!!

Sunday, April 01, 2007

Aprillia !!!

Tämä vaikuttaisi olevan Googlen aprillipila. Niin, ja hyvää aprillipäivää vaan kaikille :)