Wednesday, November 30, 2005

Kasvotransplantti

Face/Off -elokuvassa kasvojen siirrolla leikiteltiin, mutta ensimmäinen osittainen siirto on jo oikeastikin tehty: koiran raatelema nainen on saanut kasvon osia aivokuolleelta potilaalta. Spooky !!! Mutta toisaalta, ehkä tämäkin lääketieteellinen operaatio oli vain ajan kysymys.

Tuesday, November 29, 2005

Ilmakitaran looginen jatkumo

Tämä tietenkin keksittiin Suomessa. Kysessä on soiva ilmakitara ja se on toteutettu kuvantunnistuksen avulla. Käsien liikkeet saadaan luettua tietokoneelle, joka tulkkaa lopulta sen ääneksi eli kitaran soitoksi.

Hei kotibileiden kitarataiturit, nyt teilläkin on mahdollisuus loistaa !!!

Sunday, November 27, 2005

Lumi

Mikä onkaan mukavampaa herätä, nostaa verho ylös ja todeta, että maa on valkoisen vaipan peittämä. Puut ovat paksun lumikerroksen koristelemat ja lisää lunta leijailee taivaalta alaspäin.
Toivottavasti tämä olotila jää pysyväksi ja lumi sulaa vasta maalis/huhtikuun vaihteessa pois.

Friday, November 25, 2005

Hyödyttömät vekottimet

Niinpä, näitä on valmistettu (ja valmistetaan edelleenkin) tietokoneeseen liitettäväksi USB-portin kautta (esim. tohvelit tai kynän teroitin). Gadget Spy listaa lisää.

Wednesday, November 23, 2005

Liikennemerkit

Kun suomalaiset liikennemerkit alkavat kyllästyttämään, kannattaa suunnata tänne. Suurin osa merkeistä herättää ainakin minussa kysymyksiä tyyliin "mitä, miksi ja ennen kaikkea, miten tästä eteenpäin?" :)

Tuesday, November 22, 2005

T-paita

F-Securen teetättämä ajankohtainen t-paita. Toisten virheillehän ei saisi nauraa, mutta poikkeus vahvistakoon säännön.

Monday, November 21, 2005

Yle bloggaa

Mä olen ollut ilmeisesti enemmänkin unten mailla kun en ole huomannut Ylen blogiaktivoitumista. Registered, not subscribed (ainakaan vielä kun en ole seurannut blogeja sen kummemmin). Kysymys kuuluu, milloin seuraa Maikkari tai Nelonen ?

Sunday, November 20, 2005

Kiva combo

Digg, Slashdot ja Del.icio.us ne yhteen soppii ... ja näistä tulee sitten diggdot.us. Mutta mistä tilaan RSS-feedin ??? Mitään saittia (ainakaan tällaista) ei pitäisi julkistaa ilman oranssia xml-kuvaketta. Grrrrr.....

Saturday, November 19, 2005

Jaguar, Ferrari ja Porsche

Aiemmin mulla oli Jaguar (polkupyörä). Nyt mulla on Ferrari (kannettava). Ja mukana myös hieman Porscheakin.

Wednesday, November 16, 2005

Koopa

Taidetta, eläimen tekemänä. Eläimen nimi on Koopa. Kilpikonna. Ja rahat kerää ihminen, kuinkas muuten.

Monday, November 14, 2005

10 Hirveintä Levynkantta

Pistää kysymään: ovatko näiden kansien suunnittelijat nauttineet jotain vahvempaakin kansia tehdessään ?

No, Trancendenin "The Fastbreaks of Champions" rokkaa silti. Ja kansikin on ihan siedettävä.

Sunday, November 13, 2005

404

Joskus selaimen URL-kenttään osoitetta kirjoittaessa tulee näppihäiriö ja palvelin antaa 404-virheilmoituksen eli haettavaa kohdetta ei löydy. Mutta välillä sitä osuu helmiin eli hieman paremmin tehtyihin virheilmoituksiin, joiden tekemiseen on käyttetty paljonkin aikaa.

Tässäpä siis alustus linkille 404lounge. Saitin omalla 404-sivulla kävijää tervehtivät pin-up tytöt.

Saturday, November 12, 2005

Tahtoo lentää

Boeing 777-200LR ylsi aikaisemmin tällä viikolla maailmanennätykseen lennon pituudessa (aika/matka). Lento Hong Kongista Lontoon Heathrowlle kesti reilut 22 tuntia ja matkaakin tuli yli 21 000 km (lähes puolet maapallon ympärysmitasta).

Noinkin pitkä lentoaika on todella rasittava. En tiedä onko kone perinteisen mallinen, mutta noin pitkällä lentoajalla pitäisi olla muutakin aktivitettia kuin musiikin kuuntelu/kännit/elokuvien katsominen/lukeminen/nukkuminen. Siksipä ehkä tuo Airbus A380 olisi enemmän mieleeni. Mutta turha ehkä haaveilla moisesta vielä pitkään aikaan.

Thursday, November 10, 2005

Hyllyä rakentamaan

Hei kaikki pojat ja tytöt! Nyt hyllykköä rakentamaan, joka kerää seuraavissa kokkareissa takuuvarmasti vieraiden ihmetyksen. Optinen illuusio on nimittäin havaittavissa jo ilman ensimmäistä drinksuakaan.

Tuesday, November 08, 2005

Sata merkittävintä tapahtumaa Internetin historiassa

Osa tapahtumista on minulle tuttuja, osa on täysin tuntemattomia. Olenkohan nukkunut jossain vaiheessa, nimimerkillä "Internetissä vuodesta 1994".

Monday, November 07, 2005

Korttelinörtit

Tänä aamuna aamu-tv:ssä kuulin taas uuden termin: korttelinörtit. Tämän termin heitti Petteri Järvinen ja hän tarkoitti sillä paikallisia (pienen alueen) tietotekniikan osaajia, jotka osaavat laittaa loppukäyttäjälle esim. Internet-yhteyden kuntoon, tietoturva-asetukset kohdalleen jne. Tarvetta tällaiselle olisi, sillä pääosin ihmiset ovat oman onnensa nojassa sen jälkeen, kun kone on kaupasta hankittu.

Itsekin voin siis tunnustautua tällaiseksi korttelinörtiksi, kokemusta on jo VIC-20:stä lähtien :) Mikrotukea on tullut annettua perheenjäsenille, sukulaisille ja kavereille muutamaan kertaan, jopa sellaiset tututkin, joista on kuullut viimeksi 5-10 vuotta sitten, ottavat rohkeasti yhteyttä ja kysyvät neuvoa. Kyllä tietotekniikka yhdistää !!!

Eihän tuossa mitään, kiva jos voi olla avuksi. Toisaalta ärsyttää olettamus että "kun olet IT-alalla, niin kyllähän sinä tämänkin tiedät". IT-alakin on niin laaja, että on täysin mahdotonta tietää kaikesta kaikkia. Onneksi tuollaista asennetta on loppujen lopuksi aika vähän.

Mutta ilmiöhän ei ole uusi ja pelkästään tietokoneisiin liittyvä. Olit sitten lähes minkä tahansa ammattikunnan edustaja, niin ihmiset kyllä löytävät jotain kysyttävää. Tietotekniikka on kuitenkin omalla kohdalla tuo syy, jonka takia "kilautetaan kaverille".

Sunday, November 06, 2005

Aasiassa tapahtuu

MosNews.com: Kaksi kiinalaista ylittää luvatta Kiinan ja Venäjän rajan. Molemmat väittävät olevansa puutarhureita, jotka eksyivät ruohoa leikatessaan. Yeah right!

Muualla ...

Etelä-Korealainen 8-vuotias lapsi aloittaa yliopisto-opinnot.

Saturday, November 05, 2005

Google Maps - Suomi

Vesa Ojalan Google Mapsia hyödyntyvä sovellus, joka näyttää perustietoja muutamista suomalaisista kaupungeista, kuten esimerkiksi paikallisliikenteen aikataulut, sääennusteen ja karttatietoja.

Lisäksi on ilo huomata, että Suomestakin löytyy Google Maps -bloggari (Nuppineulat). Ja Leppävaaran pizzansyöjiäkin hemmotellaan karttapalvelulla (via Nuppineula).

Friday, November 04, 2005

Sonyn Rootkit

Sonyn DRM Rootkit -hässäkkä aiheutti suuren kohun ja Sony joutuu luimistellen tarjoamaan työkalun, jolla Rootkitin saa pois. Hyvä !!!

Käyttäjien reaktiot Van Zantin veljesten rootkitattuun levyyn Amazonissa. Noin sata arvostelua, keskimääräinen arvio 1.5 tähteä viidestä. Käyttäjät arvostelevat kopiosuojausta ja kehottavat välttämään levyä.

Thursday, November 03, 2005

Lisää StarWars -sälää

Episode IV animoituna giffinä. Jopa tämän version minäkin jaksan katsoa. Huomaa myös kuvissa esiintyvä Kuoleman Tähti, joka saa kyytiä.

KuolemanTähti Inside Out

Ok, tää on kaikille Star Wars fanaatikoille. HowStuffWorksin tutkielma aiheesta "How the Death Star Works"

Wednesday, November 02, 2005

Google Maps Mania

Vihdoin joku on perustanut blogin Google Mapsiin liittyviin juttuihin. Tilattu.

Jotain muuten Google Mapsin suosiosta kertoo se, että meidän paikallislehti "Imatralainen" teki myös Google Mapsista jutun. Artikkelissa vertailtiin Google Mapsin Imatrasta otettuja kuvia Imatran kaupungin omiin karttakuviin (lentokoneesta otettuihin ilmakuviin) ja yllätys yllätys - Imatran kaupungin kuvat pesivät Googlen kuvat mennen tullen.

Jotenkin typerää edes verrata näitä keskenään. Miksi Imatrasta juuri pitäisi olla megatason luokkaa olevat kuvat kun Googlen skouppi on koko maapallo. Daa, haloo ??? Myönnän, että Googlen kuvat ovat luonnollisesti parhaimmillaan Pohjois-Amerikan osalta, mutta silti. Ja päivittyväthän kuvatkin jossain vaiheessa, muuallakin kuin vain Jenkkien osalta.

Kohinaa

8- ja 16-bittinen pelimaailma palaa takaisin ainakin äänimaailman kautta. Kirjoitushetkellä soi Rob Hubbardin Ricochet ja seuraavaksi Ben Daglishin Deathwish III.

Edelleen ihmetyttää miten kuusnepa jaksoi revetä näinkin paljon. Mutta kiitos siitä, että jaksoit revetä (ja teit peleistä ainutlaatuisia), tietokoneiden kanssa aloiteltiin 1983 ja samalla polulla ollaan edelleen.

Tuesday, November 01, 2005

Minkä arvoinen on blogini ?

Halvalla lähtee noin 500:lla taalalla nimittäin (yes yes, olen palannut takaisin blogiversumiin).