Wednesday, April 04, 2007

Verenpaine

Suvussani on korkeaa verenpainetta ja siksi korkea paine on minullakin sukurasitteena. Nyt tein sitten mielenkiinnosta verenpaineen mittauksen, kun olen suht koht terveellisesti elänyt jo muutaman kuukauden ajan.

Normaalistihan verenpainetta voi hoitaa joko lääkkeillä tai elintapojaan muuttamalla ja minä kun en pillereitä suuhuni laita, oli jälkimmäinen ainoa vaihtoehto.

Yläpaine huiteli 140:n kieppeillä eli ei mitään uutta sillä suunnalla, mutta alapaine olikin sitten paljon parempi eli 72. Korkeimmillaan sekin on ollut satasen kieppeillä.

Eli käytännössä liikunta ja painon tippuminen ovat vaikuttaneet myönteisesti verenpaineen kehittymiseen. Hyvä juttu, oikein hyvä juttu !

Nyt sitten lähdetään muutamaksi päiväksi Tahkolle, joten seuraavaa päivitystä saa odotella vasta ensi viikon alkupuolella, joskus maanantain - tiistain kantturoissa. Jospa myös sitten pääsisi jo testaamaan uutta ToDo-listasaittia, joka vaikuttaa aika lupaavalta.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home