Sunday, March 18, 2007

Pienillä parannuksilla alkuun

Otin ToDo-työkalukseni Remember The Milkin (eli GTDInbox ei nyt tällä kertaa sävähdyttänyt). Kunhan etenen GTD:ssä hieman enemmän, pystyn paremmin hahmottamaan mikä web-työkalu sopisi juuri tuohon ideologiaan parhaiten.

Pienillä muutoksilla saa jo paljon aikaan. Olen jo eilen ja tänään kasannut listaa tämän ja tulevien päivien jutuista ja hoitanut asioita pois alta sitämukaa, kun siihen on ollut mahdollisuus. Olen tyytyväinen kerrankin, sillä asiat ovat sujuneet organisoidusti ja hyvin. Esimerkiksi siivous, silitys ja pyykinpesu ovat kuuluneet tänään ohjelmaani (monen muun asian lisäksi) ja olo on mahtava. Nyt voi sitten runsaan puuhastelun jälkeen mennä saunaan rentoutumaan ja sen jälkeen kaksnelosta katsomaan.

Kun asia on pois mielestä ja listalla, ei sitä tarvitse ajatella jatkuvasti. Ja kun homma on pois listalta, niin tietää, että on saanut jotain aikaiseksi ja siitä tulee hyvä olo.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home