Wednesday, March 30, 2005

Musiikkia verkosta

Ostan musiikkia keskimäärin noin viisi cd:llistä kuukaudessa. Tätänykyä ostan suurimman osan musiikistani Netin kautta. Ongelma esimerkiksi Amazonista ostettaessa on se, että ostamani levyt sisältävät melko paljon "hukkabiisejä". Käytännössä musiikkimakuni on "off-mainstream" tarkoittaen tyylilajeja rap, house ja drum'n'bass. Ainakin kahdessa viimeksimainitussa ovat artistit melko tuntemattomia ja paras tapa saada käsitys jonkin artistin tuotannosta on ostaa kokoelmalevy. Valitettavasti näillä levyillä on liikaa sellaista jota en tarvitse. Niinpä olen ollut jo parin kuukauden ajan tyytyväinen BeatPortin asiakas. BeatPort on erilainen musiikkikauppa. Sen lisäksi että se tarjoaa musiikkia minun makuuni, mahdollistaa se myös biisien yksittäislatauksen. Ennen ostopäätöstä voin kuunnella biisistä pätkän ja jos kuulemani miellyttään, niin voin ostaa kappaleen. Kätevää. Eikä tarvitse taas kiroilla, miksi juuri ostetun levyn 12:sta biisistä vain kaksi on kuunneltavia. Tällaisia verkkokauppoja kun tulisi lisää. MSN Musicin ja iTunesin kaltaisia kauppoja en käytä ainakaan vielä, sillä ne eivät minun musiikkimakuuni istu.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home