Tuesday, March 15, 2005

Matkahuollon haku

Että osaa ärsyttää verkkopalvelut, joiden käytettävyys ontuu. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna olen menossa Jyväskylään ja tutkailin hieman aikatauluja bussien ja junien välillä. VR:n sivut näyttävät haussa aivan oikein kaikki vaihdot, matka-ajan ja jopa lipun hinnankin saa helposti näkyviin. Matkahuollon haku toimii eri tavalla. Ensinnäkään lähde- ja kohdekaupungin mukaista hakua on turha tehdä. Imatra - Jyväskylä antaa hakutulokseksi joko yhden tai nolla vaihtoehtoa. Kun älyää käyttää välietappeja, niin hommakin alkaa toimimaan. Esim. meno Jyväskylään pitää tehdä niin, että aluksi haetaan reittiä Imatra-Lappeenranta. Tässäkin täytyy olla tarkkana, sillä tuokaan ei ole riittävä tieto. Pitäisi tietää, mikä pysäkki Lappeenrannassa on tuo oman matkan kannalta sopivin. Jos annan vaihtoehdoksi Matkakeskus, saan aikatauluja, jotka eivät hirveän hyvin näytä sopivan minulle (esim. vaihtoväli saattaa olla kaksikin tuntia). Kun valitsee kohdepysäkiksi Keskuspuiston, niin hakutuloksetkin alkavat näyttämään huomattavasti paremmilta. Vasta välietapin ja välietapissa sijaitsevan pysäkin kautta voi alkaa suunnittelemaan jatkoreittiä. Tämä on liian hankalaa.

Matkahuolto. Ottakaan oppia VR:n hausta. Se toimii eikä ylimääräistä kikkailua tarvita. Jopa lipun hinnankin saa kätevästi samalla haulla. Vaikka hakunne onkin epäonnistunut, käytän silti kulkuvälinettänne, sillä se on halvempi junaan verrattuna. Matka-aikakin on nopeampi.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home