Sunday, July 30, 2006

Kakkosnelosella päähän

Sain aamuyöllä katsottua viimeisenkin jakson 24:n toisen tuotantokauden jaksoista. Hemmetti, tää sarja rokkaa ihan täysillä !

Mikä tekee tästä sarjasta mielenkiintoisen on kaksi seikkaa; juoni etenee kolmella tasolla ja jatkuvasti jokin uusi yllätysmomentti sotkee tilanteen täysin. Normaalisti leffan/sarjan juonen voi suhteellisen helposti päätellä jos on kysessä simppeli käsikirjoitus (vai onko tuollaisia, en tiedä kun en ole käsikirjoittaja) vai sanotaanko sitten vaikka niin että toisten käsikirjoitusten juoni on helpommin pääteltävissä kuin toisten. 24 ei kuulu näihin helposti pääteltäviin.

Epäloogisuutta on, senhän olen jo aiemminkin todennut aihetta käsittelevissä kirjoituksissa. Mutta ei voisi kiinnostaa vähempää onko sarja realistinen vai ei. Tärkeintä, että sarja viihdyttää ja vangitsee. Sitä tämä show juuri tekee.

Olen aloittelemassa kolmannen kauden jaksoja. Tällä kertaa juonen runkona vaikuttaisi olevan bioterrorismi (viimeksi oli ydinaseet). Mielenkiinnolla odotan, mitä myöhempien tuotantokausien (5>) juoneksi kehitellään. Viides kausi on jo ilmeisesti Jenkeissä meneillään/mennyt ja tulee toivottavasti Suomen televisioon piakkoin. Tai sitten en malta olla ostamatta dvd-pakettia jostain verkkokaupasta jo ennakkoon.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home