Wednesday, April 12, 2006

Seinfeldimainen tilanne

Vihdoin viimein kävin fysioterapiassa näyttämässä vaivaa, joka ilmeni jo viime kesänä. Tuolloin erään työkaverini kanssa jutellessa toimistolla aloin vasemmalla kädellä raapimaan niskaani ja samanaikaisesti vihlova kipua iski vasempaan olkapäähän. Kättä ei saanut kunnolla ylös ja salilla käynti oli turhaa. Myös lenkkeilyssä käsi rasittui ilkeästi ja kipu palasi takaisin. Vaikka muuten normaalissa arkielämässä ei tuo käsi vaivannut, niin rasitustilanteissa kyllä.

No, kipu hävisi lähes kokonaan, mutta lenkkeillessä käden tehdessä pitkiä aikoja samaa liikettä vasen olkapää kipeytyi ja on itseasiassa ollut viime kesästä lähtien lähes joka kerta muistona olkapään kipeytymisestä. Kävin tuossa pari viikkoa sitten työpaikkalääkärillä ja sain lähetteen fysioon.

Tänään kävin sitten fysioterapiassa ja kättäni käänneltiin ja väänneltiin eri asentoihin. Alkoi jo pikkuhiljalleen hävettämään, kun lähestulkoon mistään asennosta ei saatu kipua laukaistua. Vihdoin viimein eräässä asennossa kipu tuntui j0tenkin ja analyysikin tilanteelle löytyi. Vasen olkapää oli "edempänä" kuin oikea ja jotkin lihakset hankaavat, tuloksena kipu. Lääkkeeksi sain erilaisia liikkeitä salilla suoritettavaksi ja näiden avulla homman pitäisi pikku hiljalleen parantua. Fysioterapeutti sanoi, että hyvä että kävin. Näillä tällaisilla on taipumus jäädä hoitamatta ja parinkymmenen vuoden päästä eräänä aamuna maitotölkkiä nostaessa käsi retkahtaa alas ja sitten on vitsit vähissä.

No miksi tilanne oli sitten Seinfeldimainen ? No, eräässä Seinfeldin jaksossa eräs sarjan henkilö menee lääkäriin ja yrittää saada lääkärintodistusta olemattomalle vammalleen. Lääkäri toteaa tähän, että "ei ymmärrä minkälainen ihminen menisi lääkäriin olemattoman vamman takia, ilmeisesti vain hyvin häiriintynyt ihminen". Jotenkin minusta alkoi tuntua tuolta, mutta onneksi syy löydettiin :)

0 Comments:

Post a Comment

<< Home