Thursday, July 06, 2006

Keikalla

Eilen BB-festareiden keikkavuorossa oli kaksi artistia.

BB-teltassa soitti brittiläinen urkuhammondjatsin legenda, James Taylor Quartet. Hieman kaksijakoinen keikka. Esiintyjä oli todella hyvä ja keikka oli hyvää poljentoa kaiken puolin. Mutta mitkä pilasivat keikan olivat yleisö, turvamiehet ja yleisestikin keikan järjestely. Tanssiminen lavan edustalla oli kielletty. Niinpä koko lavan edusta oli täytetty penkkiriveillä, jossa ruttuperseet pönöttivät ja perisuomalaiseen tapaan "kuunneltiin musiikkia" eli perseet penkissä. James Taylor Quartet kun nyt vaan on bilebändi, jonka musaa mennään tanssimaan. Turvamiehet olivat ilmeisesti ohjeet saaneet organisaatiolta, että lavan eteen ei saa ihmisiä päästää. Onneksi aivan lopussa tanssivaa porukkaa alkoi olemaan jo sen verran, että lavan eteenkin pääsi. Mutta sitten keikka olikin jo loppu. Todella surkeasti junailtu homma. Hävetti oikein artistinkin puolesta.

Telttakeikan jälkeen Kellariin eli Lifeen. Siellä oli jo aiemmin esiintynyt Emma Salokoski, mutta ei siitä sen enempää. Kavereiden mukaan oli ollut hyvää settiä. Varsinainen pääesiintyjä (ainakin minulle) oli suomalainen Five Corners Quintet. Näin bändin jo nyt toisen kerran vuoden sisään ja jotenkin toinen kerta teki minuun suuren vaikutuksen. Keikka oli mitä parhain pitkään aikaan kuulemistani. Hullun hyvää jaskaa ja loistavia soolo-osuuksia (rumpu ja pianopätkät jäivät mieleen). Erittäin tanssittavaa musaa, toivottavasti kyseistä bändiä näkee jatkossakin.

Kaiken kaikkiaan hyvä ilta, joskin telttakeikka oli hieman pettymys. Tänään on sitten ollut rauhallisempaa oleskelua. Ottavat nuo keikat sen verran voimille :)

0 Comments:

Post a Comment

<< Home