Sunday, October 23, 2005

Unta kaaliin

Uni on tärkeä osa jokapäiväistä elämää, vaikka ainakin meikäläisen nykyinen elämäntyyli sitä väheksyykin. Tulee sellainen fiilis, että jos menee nukkumaan liian aikaisin (noin kympin kiepeissä), niin jää jostain paitsi. Toisaalta taas jos menee nukkumaan puolenyön ja aamuyhden välillä, niin tuntuu, että olisi aivan hyvin voinut mennä jo nukkumaan paljon aikaisemmin.

Joka aamu toistuu sama mantra: "Tänä iltana minä menen aikaisin ..." Ja kun ilta koittaa, niin aamun lupaus on tipotiessään. Mutta pakko tuota unta on kuitenkin saada ja heti kun aika antaa periksi, niin käyn käsiksi Lifehackin unireferenssiin. Mielenkiintoisia huomioita, vaikka en ole vielä syvällisemmin ehtinytkään perehtyä siihen. Esimerkiksi "Kill the Alarm Clock". Tuohon voisin ryhtyä vaikka heti, mutta en ihan vielä uskalla. Kenties oikea unirytmi on opittava ja vasta sitten voi ryhtyä noin radikaaleihin toimenpiteisiin :)

Blogin seuraava päivitys 2.11, siihen asti harrastetaan hieman työmatkailua. Ja esimerkkinä aiheeseen liittyen: kello lähestyy jo lähes puoltayötä ja taksi saapuu hakemaan noin kuuden kieppeissä. Eli odotettavissa virkistävät viiden ja puolen tunnin unet :)

0 Comments:

Post a Comment

<< Home